Miten meni noin niinku omasta mielestä

Laitos soitti eilen sen ambulanssin ja lähdettiin Myrskyn kanssa päivystykseen. Myrskyä otti päähän. Sen näki selvästi. Mä vaan porasin siinä vaiheessa, koska pelkäsin osastoa. Jouduttiin kuitenkin odottamaan lääkäriä kaksi tuntia ja ehdin rauhoittua siinä ajassa.

Lääkäri haastatteli mua ja vaikka olin jo rauhallinen ja kaduin uhkailujani, se ei antanut mulle kivoja vaihtoehtoja. Joko osastolle suoraan tai jäisin päivystykseen yöksi ja aamulla arvioitaisiin tilannetta uudelleen. Mä olisin vaan halunnut laitokseen takasin heti, mutta Myrsky ei suostunut edes harkitsemaan sitä. Pelkäsin kuitenkin osastoa niin paljon, että jäin päivystykseen yöksi. Vedin kyllä uudestaan pienimuotoisen itkukohtauksen, kun mun piti jäädä sinne ihan yksin. Porasin vaan loppuillan. Onneksi hoitajat oli ihan mukavia.

Mä en halunnut vetää itteäni suurempiin ongelmiin, joten luovuin mun paastoprotestista. Söin kiltisti iltapalan, jonka hoitajat toi. Söin myös koko tarjotun aamupalan seuraavana päivänä.

Mä nukuin tosi huonosti. Mä pelkäsin aamua ja panikoin. Nukuin myös mummojen ja pappojen kanssa samassa huoneessa ja niiltä tultiin aamu kuudelta ottamaan verikokeita. Valot laitettiin päälle sillon tottakai. Hyvästi viimeisetkin unenrippeet.

Aamulla mä juttelin ihan mukavan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Mä olin jo tosi rauhallinen ja osasin ajatella eilistä järkevästi. Se jutteli sen jälkeen lääkärille ja lääkäri keskusteli vielä mun kanssa ja ne ei nähnyt mitään syytä laittaa mua osastolle. Hyvä niin. Pääsin siis takasin laitokseen.

Tää päivä on mennyt ihan ok. Oon kyllä syönyt ihan liikaa. Nyt mä värjäilen hiuksia, kun jo eilen piti, mutta sitten vähän kusi.

Myrsky tulee huomenna. Se varmaan inhoo mua ja mitä kaikkee ikävää se joutuu tekee mun takia. Tää oli jo toinen kerta sen kanssa päivystyksessä. Mä näin siitä, että se olis vaan halunnut kotiin. Pitää pyytää siltä anteeksi mun mokailuja. Mä oon vaan vihasena niin kiihtynyt, että heittelen ilmoille ties mitä itsariuhkauksia, mikä ei todellakaan auta mua. En vaan ymmärrä sitä siinä tilanteessa. Mä sanoin Myrskylle päivystyksessä, että kyllä se voi jo luovuttaa mun suhteen. Se ei aikonut vielä luovuttaa. Mä ihmettelen, että miten se jaksaa mua.

Mä oon sanonut monta kertaa Myrskylle, että mun on käytävä tarpeeks pohjalla ennen kuin mä haluun parantua. "Toivottavasti tää on se pohjakosketus", Myrsky sanoi mulle eilen. Mä en tiedä mitä mä teen. Yritänkö mä oikeesti parantua ja ottaa apua vastaan täysin. Mä oon tehnyt sitä vaan puolilla valoilla jos sitäkään. Mitä mä ees oon ilman mun masennusta tai syömishäiriötä? Ahmimisesta mä haluaisin eroon. Siihen mä oon valmis, mutta entä ne muut osa-alueet. Mitä helvettiä mä teen?