Tuleva hiljaisuus

En ole kirjotellut kunnolla hetkeen. Jaksaminen on ollut mitä sattuu. Isomummukin kuoli, mikä ei auttanut asiaa ollenkaan.

Mitä on tapahtunut? Oon ahminut ja lihonnut kauheasti. Ahmin vielä senkin jälkeen kun sain tietää lihonneeni sen 3kg. En tiedä miten pystyin. Olen kauhean läski!

Muuten oon vaan ollut väsynyt. Nukkunut päikkäreitä ja kattonut netflixiä. Nyt oon kotona, kattonut lisää netflixiä.

Ahdistaa olla kotona. En tykkää tästä ollenkaan. Haluun takasin yksikköön. Tekee mieli viillellä...

Viiltelin yksikössä tossa vähän aikaa sitten. Lääkäri uhkaili suljetulla, mutta sain vielä jäädä. Pitäisi heittää terät ja sheiveri pois ja ostaa sellainen sheiveri jota en saa helposti rikki. Pulmana on, että jos en viiltele niin ahmin. Ahmimiseen ainoa välttämiskeino on, että vedän 1,5l zerokolaa tyhjään mahaan. Sen jälkeen en pysty syömään kun olen niin täynnä. Harmi vaan mulla ei oo tarpeeksi zeroa jokapäiväseen tankkaamiseen...

Asiasta kukkaruukkuun... Lähden sunnuntaina ulkomaille ja tulen tiistain-keskiviikon välisenä yönä takaisin Suomeen. En tiedä nettitilanteesta joten kirjoittaminen saattaa jäädä pienelle tauolle. Matkan jälkeen koitan postailla mahdollisimman pian. Mistä te edes haluaisitte, että mä kirjotan? Saa kommentoida vapaasti.

+3kg viikossa

Puhdasta läskiä... Miten tää ees on mahdollista?

Ahmiminen vai parantuminen?

Taas on tullut ahmittua oikeen urakalla. Hävettää. Vaikka mä muistankin kuinka paska olo siitä tulee niin en vaan voi olla ahmimatta. Lihon varmaan järkyttävästi. Mulla on keskiviikkona punnitus. Sitä kauhulla ootan...

Mä oon miettinyt paljon parantumista. Varsinkin sen jälkeen kun Maria kirjoitti ihanan kommentin viime postaukseen. Kiitos sinulle rakas ♡. Mä en vaan tiiä uskallanko lähteä sille tielle...

Lihoanko, jos parannun?
Kuka mä olen ilman syömishäiriötä?
Mahtuuko mun farkut sitte enää?
Täytyykö mun parantua sitten masennuksestakin?
Joudunko kotiin, jos parannun?

Mun täytyy puhua A:n kanssa. Se tulee yöhön. Täytyy vielä päivä kestää. Toivon niin, etten ahmi...

Mä palasin

Mä palasin takas yksikköön. Kotona oli vaikeeta ja A:n kanssa saatiin sovittua asiat yksikössä. Mä toivon, että sovinnot kans pitää. Oon vieläkin vähän sekasin tästä kaikesta.

Eilen Salainen tuli käymään täällä yksikössä. Hän oli ollut viiltelemässä, mutta sain hänet tulemaan tänne. Hän lupasi, ettei tee mitään kauhean pahaa viikonloppuna. Toivottavasti pitää kans lupauksensa. Mua pelottaa...

Oon miettinyt tässä "parantumista" syömishäiriöstä aika paljon. Oon taas alkanut ahmimaan ja sen takia parantumishalu kasvaa. En tiedä uskallanko parantua. Eilenkin sorruin ja söin kolme karkkia ja heti tuli morkkis. Sitä se parantuminen olisi. Morkkista 24/7 kunnes siihen turtuu. Mitä mä oikeen teen?

Oon miettinyt myös paljon omalla naamalla bloggaamista. Uskallanko näyttää naamaani? Ehkä en vielä, mutta joskus...

Ps. Kiitos hurjasti kaikille 70 lukijalle! En olisi ikinä uskonut että noin montaa kiinnostaa mun elämä. Kiitos ♡

Tunnepäätöksiä

Mä lähdin kuntoutumisyksiköstä. Lääkärin kanssa sovittiin, että olen "miettimislomalla". Saan miettiä jatkanko hoitoa vai jäänkö kotiin. Kummatkin vaihtoehdot ovat huonoja. Mitä mä teen?

Kaikki alkoi jo eilen huonosti. Ahmin pitkästä aikaa ja sorruin myös viiltelemään. Myös tänään aamulla ahmin 2600 kaloria. Loistavaa. Sen jälkeen mulle kerrottiin, että mun punnituskertoja harvennetaan kertaan kahdessa viikossa. Mulla oli huono olo ja mulla kliksahti päässä; mä halusin kotiin tai mä en pysyis hengissä. Koti on tällä hetkellä ainoa paikka missä en uskalla tehdä mitään pahaa itselleni.

Mulla on ulkomaanmatka tulossa ensi viikon lopulla. Mun pitää jaksa sinne asti ja nyt mä koen, että mun on oltava kotona siihen asti ainakin. Sen jälkeen voi sitten kuolla, vai voiko?

Mulla on vielä aikaa muuttaa mielipidettäni. A soittaa mulle huomenna ja koittaa kääntää mun päätäni. Mä en tiedä mitä mä teen. Mä oon itkeny koko päivän. Mä haluaisin jäädä kuntoutumisyksikköön, mutta musta tuntuu, että mua kiusataan siellä. Mun tarvis ottaa koko ajan ketiapiineja, että pysyisin järjissäni.

Täällä kotonakin on hirveetä. Iskän kanssa väännetään väkinäistä keskustelua. Kohta on kaloriruokaa ja mua ahdistaa. Tarvittavat on vanhemmilla, en saa niitäkään. Alan miettimään takaisin yksikköön menoa vakavasti. Mun tarvittavien määrää on kyllä nostettava jos sinne menen.

Tuntuu, että tää on ihan sekalainen teksti. Kertokaa mulle mitä mä teen. Jäänkö kuntoutumisyksikköön vai kärsinkö kotona?

Haluatko sinä syömishäiriön?

Mun viime teksteistä saattaa saada semmosen kuvan, että mä nautin laihdutuksesta ja kaikki olis ok. Noh... Totuus on vähän toisenlainen.

Mä elän vaan pienillä lounailla ja päivällisillä. Mä pakkoliikun joka päivä ja jos en, saan ahdistuskohtauksen. Mä oon kävellyt/juossut/pyöräillyt maratoonin verran viikossa. Mä oon loppu...

Mikä hulluinta, mä en lopeta vaan jatkan. Mä aion kärsiä päivällisen, ahdistua ja ahtaa tortillaa naamaan koska pakko. Sen jälkeen mä luultavasti meen lenkille.

Kyllä, mun paino on laskenut, mutta ei vielä tarpeeksi. Neljä kiloa vielä. Sitten on pakko lopettaa tai joudun osastolle. Mä piiskaan ja kidutan itteäni kunnes oon neljä kiloa kevyempi. Mä en uskalla tehdä muutakaan.

Kaikki te jotka haluatte itsellenne syömishäiriön, miettikää uudestaan. Haluatteko lenkillä ajatella vaan ruokien kaloreita ja nukkumista? Haluatteko panikoida joka ruokailulla? Haluatteko oikeasti inhota itseänne enemmän kuin mitään muuta?

Te jotka kärsitte jo syömishäiriöstä, mä kannustan teitä parantumaan. Tällä hetkellä en edes halua sataprosenttisesti parantua, mutta se ei tarkota ettet sä voisi. Tehkää se mihin mä en pysty. Koittakaa parantua!

Kuulumisia

Kotiviikonloppu meni ihan ok. Ei ahdistanut hirveästi. Syödä mun piti kyllä paljon, mutta ainakin lauantaina olin pyörälenkillä. Sunnuntaina satoi niin makasin vaan sängyssä (senkin läski!).

Tänään kävin jo 9,3km kävely/juoksulenkillä. Poltin sportstrackerin mukaan 460 kaloria. Onkohan siihen uskomista. Aamupalan jouduin syömään tänään, joten skippasin välipalan ja skippaan iltapalankin, jos en liiku enää tänään yhtään.

PUNNITUS! Se vaan on mulla mielessä. Vielä tämä ja huominen niin mulla on punnitus. Sitten vihdoinkin tiedän olenko laihtunut, onko mun työ tuottanut tulosta... Tavotteena on laihtua 1,2kg viime viikosta. Kerron sitten heti tänne, että onnistunko.

Sovittiin Salaisen kanssa, että keskiviikkona alotetaan jonkinlainen laihdutushaaste kun silloin molemmat tiedämme lähtöpainomme. Ehdotelkaa vaikka kommentteihin hyviä haasteita. Me käydään niiden kimppuun heti keskiviikkona. Eikä sitä ennenkään lusmuilla!

Zerokola odottaa työpöydällä, nam!

Saanko olla onnellinen?

Äsken hoitaja tuli tuomaan mulle iltalääkkeet ja samalla kehui kuinka hyväntuulinen olen ollut viime päivät. Kehui myös sitä, etten ole ahminut viikkoon. Heti mieleni sanoo "et sä oikeesti ole onnellinen", "et sä saa olla muuta kuin masentunut"... Ehkä mä saankin olla välillä hyvällä tuulella. Tuntuu silti vähän "kielletyltä" olla onnellinen. Onko tää oikeeta onnellisuutta? Mä en tiedä...

Mitä muuten päivään on kuulunut? Heräsin aikaisin ja menin musaryhmään. Lounaan jälkeen kävin taas lenkillä ja nyt illalla vielä ex-yksikköläisen kanssa futistreeneissä! Oli ensimmäiset treenit kahteen vuoteen. Olin hieman hukassa. (Olen siis pelannut ennen seitsemän vuotta kunnes lopetin).

Syömiset mennyt omasta mielestä hyvin. Kalorit kohtuudessa. En tiedä viitsinkö kertoa tarkkaa määrää. Tiedän, että Maria ja Hipster lukevat tätä blogia. En halua, että he huolestuvat ja kertovat hoitajille tästä blogista ja näistä teksteistä. Haluan pitää blogini "hoitajavapaana" alueena.

Huomenna on lähtö kotilomille. Ahdistaa hieman. Kotona on aina vaikeeta. Jaksanko mä koko viikonlopun? A tulee vielä huomenna aamulla zemppaamaan mua lomien takia. Nyt päällimmäisenä ajatuksena on vaan kauhistus.

En tiedä jaksanko kirjoitella kotona, mutta viimeistään alkuviikosta laitan kuulumisia tänne.

Tumblrista

Oon ollut tumblrlissa (sanahirviö...) koko päivän. Aloitin 30 days of thinspo challengen. Tsekatkaa se tumblrlista.

Ensimmäisen päivän haasteena oli laittaa mitat. En niitä tänne vielä kehtaa laittaa, mutta näette ne tumblrlistani. Olen laihtunut nyt jo hiukan. Tosiaan oon ollut kuusi päivää nyt ahmimatta ja tosi vähillä kaloreilla. Nälkä on, mutta juon zerokolaa...

Kävin myös saman lenkin tänään kuin eilen. Jalat oli kipeenä eilisestä. Katotaan menenkö huomennakin lenkille. Riippuu säästä.

Viikonloppuna on sulkuviikonloppu, joten menen kotiin. Kotona on pakko syödä hiukan enemmän, mutta koitan liikkua. Asetin itselleni tavoitteen laihtua viikossa 1,2kg. Se vaatii töitä, mutta mä oon valmis tähän. Oon kyllästynyt ahmimiseen.

Muhun saa ottaa yhteyttä. Kiitos tsempistä myös sinulle, joka otit muhun kikissä yhteyttä. Sain susta paljon motivaatiota! ♡

Juokse läski lujempaa!

Mun motivaatio laihdutuksen suhteen on huipussaan. Kumpa tää jatkuis kans tälläsenä. Haluan laihduttaa kaikki ahmimisista kerääntyneet läskit pois. Eli noin 7kg... Miten pystyinkään saamaan itseni tähän kuntoon?

Kävin tänään 7-8km lenkillä. En ole varma matkasta, koska en käyttänyt gps:ää. Olin hirveän huonokuntoinen. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, etten ollut syönyt kuin 600kcal ennen lenkkiä. Nyt kalorit pyörii siinä tonnin paikkeilla. Ei mulla ole nälkä eli vois syödä vielä vähemmän. Se on vaan vaikeeta täällä yksikössä. Pelkään, että jos skippailen liikaa ruokailuja, mut laitetaan takaisin osastolle. Aamupalan jätän silti aina välistä, koska nukun pitkään. Tänään aion jättää myös iltapalan välistä vedoten huomiseen punnitukseen. Tosiaan mulla on punnitus huomenna tai niin A sanoi sunnuntaina. Pelottaa vähän. Reisistä jos katson niin olen ehkä laihtunut, mutta silti pelkään painon nousseen. Olen silti ollut ahmimatta vasta niin vähän aikaa, ettei se välttämättä vielä tehoa.

Hirveän syömispainoitteista tämä teksti. Entä mitä mun mielialalle kuuluu? Oon ollut tosi masentunut ja ahdistunut viime päivät. Ahmiminen auttoi masennukseen ja nyt kun olen lopettanut sen (ainakin toistaiseksi) masennus on nostanut päätään. Itsetuhoiset ajatukset on lisääntynyt ja kaikki tuntuu tosi raskaalta. Haluaisin vain nukkua. A tulee huomenna iltaan. Täytyy jutella sille.

Mitä yleisesti mulle kuuluu? Eilen olin Marian ja Hipsterin kanssa puistossa ottamassa aurinkoa. Ollaan muutenkin tehty juttuja yhdessä. Kiitos heille, että ovat ottaneet mut sisälle porukkaan <3. Tänään en ole tehnyt mitään ihmeempää lenkin lisäksi kuin hakenut piilarinestettä ja zerokolaa kaupasta. Huomenna olisi tarkoitus käydä aikuislukion rehtorin juttusilla keskustelemassa mun syksyisestä suunnitelmasta.

Eikä taida muuta ihmeempää olla huomenna näkyvissä, paitsi punnitus... Se on mulla koko ajan mielessä. Ja ruoka noin yleensäkkin. Tää on välillä vähän raskasta. Kyllä kai mä selviin. Mulla on ulkomaanmatka tulossa tämän kuun lopussa niin lupasin itselleni jaksavani ainakin siihen asti.

Se enkelinluinen tyttö

Mä taisin mainita jossain postauksessa, että tänne kuntoutumisyksikköön oli tulossa uusi tyttö. Syömishäiriöinen, kuulemma balettitanssija, en ole varma. Noh se tuli tänään...

Mä olin ottamassa ruokaa. Mä olin skipannut aamupalan, koska olin nukkunut, joten sallin itselleni kaksi hieman isompaa perunaa ja kalakastiketta vähän runsaammanlaisesti. Salaattia tietenkin reilu puoli lautasellista. Sitä mä saan syödä. Mä istuin alas ja aloitin syömään, kunnes se uusi tyttö tuli keittiöön. Mä en ollut nähnyt sitä vielä. Ainoastaan kuullut äänen. Se oli ihanan laiha! Sen solisluut törrötti ja maha oli kuin pyykkilauta. Se oli täydellinen vastakohta mulle. Se otti ihanan vähän ruokaa. Se on varmaan vielä tasolla 1 (kaikki ravitsemusterapeutille pakotetut tietää nämä).

Mä olen niin kateellinen sille. Se on niin kaunis. Mua oikeen hävetti istuu sen kanssa samassa pöydässä tämmöisenä valaana. Mun oli vaikeeta saada ruokaa alas. Pakko olla tästä lähin ahmimatta. Pakko skipata ruokia. Pakko liikkua. Pakkopakkopakko...

Mulla oli aamulla ravitsemusterapeutti. Oikeen innolla odotin mitä se sanoo mun ahmimisista, kun se oli aina ennen valittanut mulle joustamisesta.  "En mä oikeen tiedä mitä tähän nyt sanoa...". Turha reissu sekin. Uusi aika varattiin ennen juhannusta. siitäkin tulee luultavasti turha käynti.

Nyt mä meen tappamaan aikaa. Jos en syö, mulla on tylsää ja se kans saa mut ahmimaan. Pakko keksiä jotain tekemistä. Ehdotelkaa tekin mitä teen.

Anteeksi, etten ole kirjoitellut

Mä oon ollut viime päivät vähän muissa ajatuksissa. Mä oon opetellut koodaamaan! Oon ihan koukussa. Voiskohan psykologit nyt luokitella tän pakkomielteeks ja antaa mulle aspergerdiagnoosin? Mä en aattele muuta kun koodaamista. Oon tehnyt "harjoitusnettisivun", mutta en julkaise sitä koska se maksaa. Ja se on muutenkin vähän nolo kai... No se koodaamisesta.

Tosiaan ajatukset on ollut niin paljon muualla, etten ole ajatellut pahemmin ahmimista. Olen jopa ollut kaksi päivää ahmimatta! Kävin myös perjantaina juoksemassa kaverin kanssa. Kyllä tämä tästä. Jos sais nämä syömiset nyt kuntoon.

Maanantaina mulla alkaa ns.palkintoruokailu tai niin mä sitä kutsun. Elikkäs ensimmäisen viikon tavoite on olla yksi päivä ahmimatta. Toisella viikolla kaksi. Kolmannella kolme jne... Aina kun tavoite täyttyy saan jonkun pienen palkinnon. Se voi olla vaikka lahjakortti tai leffalippu yms... Näin koitetaan saada mun ahmimisia kuriin. Mä niin toivon, että tää onnistuu ja paino vähän tippuis. Mun kalliit farkut ei mahdu mulle jalkaan enää. Oon käyttänyt viime ajat vain mekkoja ihmisten ilmoilla. Haluan laihtua ainakin sen verran, että mahdun taas farkkuihini. Katsotaan sen jälkeen sitä "parantumista". En halua lihota enää yhtään koskaan!

Huomenna menen käymään kotona koska äitienpäivä ja se on vähän niinkuin velvollisuus ja pakko. Mä en haluais juhlia ihmistä jota mä inhoon. Mä oon aina inhonnut isän- ja äitienpäivää. Päivät täynnä teeskentelyä. Ahdistaa kotiinmeno jo valmiiksi. Tarvii varmaan purkaa A:lle tätä ahdistusta. Se on yössä tänään.

Jatkan tästä nyt koodaamaan. Pakko vielä fiilistellä, että pidin "jalkapäivän" tänään eli sheivasin ja kosteutin ja rasvasin jalkani. Nyt ne on ihanan sileät. Suosittelen! Pitäkää tekin jalkapäiviä.

Haluanko mä parantua syömishäiriöstä?

Asia on niin, että mäkään en oikeen tiedä. Mun syömishäiriö on kääntynyt ahmimishäiriöksi/bulimiaksi sen epätyypillisen laihuushäiriön sijaan. Mä inhoon tätä tilaa missä mä nyt oon. Tuntuu, että olisin epäonnistunut, kadottanut kontrollin. Itse asiassa mä taidan luulla, että parantuminen on parempi kuin tää mun nykytilanne.

Miks mä en sitten parannu? Mä koitan epätoivoisesti löytää mun kontrollin takaisin. Päivä päivältä mä herään aamulla ja toivon, että tänään on se päivä kun lopetan ahmimisen. Mä kidun puoleen päivään kunnes ahmin. Näin menee mun päivät. Olisiko vihdoinkin aika luovuttaa, yrittää parantua ja ottaa apu vastaan. Mulla olis apua ympärillä, mä tiedän sen. Mä en vaan uskalla hyödyttää sitä.

Mitä mä pelkään? Mä pelkään, että jos mä parannun, joudun kotiin. Mä en voi olla kotona. Mua ahdistaa siellä. Traumoja, pelkoa. Kerron niistä lisää sairaskertomuksessa, jonka kirjoitan kun jaksan.

Mitä muuta mä pelkään? Mitä sitten, jos mulla ei ole enää syömishäiriötä? Miten mä sitten käsittelen mun masennusta? Mihin mä sen kanavoin? Kuka mä sitten olen? Lääkäri sanoi eilen hoitokokouksessa, että mä en ole mä enää. Mä olen masennus, ahdistus ja syömishäiriö. Mä loukkaannuin siitä ja lähdin pois itkemään. Mä olen edelleen mä! Mulla on vaan paha olla ja mä kanavoin sen syömishäiriöön. Ahmimiseen nykyään.

Joskus mä toivon, ettei mulla olis viiltelykieltoa. Sitten mä ehkä voisin ahmimisen sijaan kanavoida mun tunteeni viiltelyyn niin kuin ennen. Viime postauksessa toivottiin kuvia musta. Arvista niitä en ainakaan laita. Mä en häpee mun arpia, mä kannan ne ylpeydellä, mutta mä en haluu hakee niillä huomiota.

Palataanko taas asiaan?

Mä luen sairaita blogeja enemmän kuin paranemisblogeja. Ehkä sitten joskus se on toisin. Ehkä sitten joskus kun uskallan vaihtaa suuntaa ja päästää irti. Antaa muiden hoitaa. Ehkä joskus vielä olen onnellinen.

Blogin muokkausta ja toivepostauksia...?

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että olen muokannut blogini ulkoasua hieman. Mitä tykkäätte? Onko teillä vinkkejä blogin ulkoasun parantamiseen? Olen koukussa blogin parantelemiseen css-koodin kautta. Voin tarvittaessa auttaa myös teitä, jos haluatte tietää, miten tein mitäkin.

 Multa on vähän postausideat vähissä. Mitä te haluaisitte, että mä kertoisin teille? Videopostausta en vielä tee, koska en halua näyttää naamaani. Ehkä sekin joskus. Haluatteko kuulla sairaskertomukseni? Kertokaa vaan rohkeasti postausideoita, vaikka anonyymisti.

 Vielä sen verran, että olemme A:n kanssa alkaneet tekemään biisiä. Se ehkä tulee linkattua joskus tännekkin, jos teitä kiinnostaa. :)

Panikoin ja painajaisia

Huomista hoitokokousta. Pitäisi löytää jokin stoppi ahmimiselle. Lääkäriä ei varmaankaan kiinnosta mun ahmiminen. Sekin huolestuttaa. Vanhemmat tulee. En halua.

Miten lomat meni? Kai ihan ok. Ahdisti, mutta mä selvisin kai. Jemmasin taas vähän lääkkeitä. Oon antanut kyllä edelliset jo pois. Ei niillä kuole, mutta ne saa nukahtamaan. Sitä mä tarviin eniten. Nukkuessa ei voi ahmia. Nukkuessa ei muista.

Oon nähnyt viime aikoina painajaisia, että mun vanhemmat hakkais mua ja laittais taas osastolle. Ne on hirveitä unia. Enkä osaa herätä niistä. Huoh...