Mä alotin mun Tumblrin alusta. Samalla nimellä kylläkin. Syy oli, että kun kerran puhun täällä blogin puolella parantumismietteistä, niin ei mun entinen Tumblr sitä näyttänyt. Se oli vaan täynnä thinspoa. Poistin ne kaikki kuvat ja editoin muutenkin profiiliani. Koitan aloittaa vähän iloisemman Tumblr-tilin. Mun WeHeartIt-tiliä en aio silti alottaa alusta, vaikka siellä on vähän kyseenalaisiakin kuvia. Mä pidän sitä vähän niinkuin mielialapäiväkirjana itselleni. Sieltä voin aina katsoa, että tähän aikaan elämästäni ajattelin näin ja näin. Plus mulla on yli 2000 hearttia, joten en aio niitä kaikkia poistaa, koska siihen ei riitä kenenkään kärsivällisyys.
Vaikka poistinkin thinspokuvat, tää ei tarkota sitä, että en ihannoisi superlaihaa kroppaa. Sen ihannekuvan muuttamiseen tarvitaan ihme. Mä oon jo kakarana tykännyt enemmän laihoista ihmisistä. En osaa muuttaa mun ihanteita. Pitääkö mun muuttaa mun ihanteita?
Mitä tarkoittaa iloisempi Tumblr-tili? Oonko mä nyt parantumassa? En ainakaan sataprosenttisesti. En oo vielä päättänyt, että mitä teen. Jos totta puhutaan, mulla ei oo hajuukaan mitä tuun tekemään. Mua ahdistaa olla tällässeessä välivaiheessa. Ketä vastaan taistelen? Mua niin pelottaa parantua. Mitä mä sitten teen elämälläni? En haluaisi elää "tavallista" elämää. Se on tylsää. Toisaalta oireilu vaan sattuu. Mä oon ihan sekasin... Koska mun pitää tehdä päätös?
Yks asia mikä nostatti ahdistusta oli eilen, kun tehtiin Myrskyn kanssa mulle itsenäistymissuunnitelmaa omilleen muuttoa ajatellen. Siinä on tasot, joilla noustaan pikkuhiljaa ja sen mukaan saa enemmän vastuuta ja hommia hoidettavaksi. En mä halua muuttaa omilleni. En mä tuu pärjää yksin. Ahdistaa aikuisuus. En mä osaa hoitaa asioita. Ainoo mitä osaan niin onm ahmia ja oksentaa. Tottakai niitä nyt opetellaan, mutta en mä halua. Toisina hetkinä suunnittelen omilleenmuuttoa innolla ja toisaalta, niin kuin nytkin, pelkään sitä helvetisti. Mulla on ollut itsemurhasuunnitelmat sitä varten kun täytän 18 jo monta vuotta. Mikä sais mut tekemään toisin? Oon niin kauan odottanut, että saan "rauhan" tappaa itseni, mutta entä jos mä aionkin parantua. Mitä mä sitten teen? Tylsistyn elämäänkö? Nyt iski oikein kunnon epätoivo. Ei tästä tuu mitään. Elämästä siis...
Mulla olis koe perjantaina, enkä oo lukenut ollenkaan, enkä tiedä tulenko lukemaankaan. Mun koulu kusee ja urakalla. Mä harkitsen kovasti, että jos olisin viidennen jakson taas sairaslomalla. Mä en vaan jaksa koulujuttuja.
Huomenna olis psykoterapian ensimmäinen kunnon kerta. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä. Mä oon vaan niin hukassa. Mä tarviin suunnan. En tiedä minne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.