En oo taaskaan jaksanut tänne mitään päivitellä. Kyllä aina välillä käy mielessä, että pitäis kirjottaa, mutta viime aikoina on tuntunut enemmän siltä, etten mä tarvitse tätä blogia samalla tavalla kuin silloin joskus vaikeampina aikoina. Sillon kun mulla meni huonosti, niin tää blogi oli mulle avautimispaikka johon sain tyhjentää aivoni hetkellisesti. Nyt mulla on kuitenkin elämä enemmän raiteillaan ja mulla on hyvä terapeutti jolle mä voin tyhjentää aivoni säännöllisesti. En kuitenkaan haluais lopettaa tän blogin kirjottamista ainakaan vielä. Ehkä sitten joskus myöhemmin jos siltä tuntuu, mutta ainakin tällä hetkellä tää blogi on mulle tärkeä osa mun menneisyyttä ja kasvamista enkä halua päästää kokonaan irti.
Kerrotaas sitten jotain kuulumisiakin. Viime postauksen jälkeen mulle iski semmonen viikon totaalinen burn-out. En vaan yhtenä aamuna enää jaksanut nousta sängystä tai saanut itteäni tekemään mitään muuta kuin satunnaista puhelimen selailua. Terapiassa koitettiin saada kiinni, että mistä toi johtui ja tultiin siihen tulokseen, että mä olin vetänyt vähän liian tehokkaasti pari viikkoa ennen enkä huomannut levätä tarpeeksi. Kuitenkin pikku hiljaa ajan kanssa pääsin ylös sängystä ja normaalimpaan arkeen kiinni.
Olin viikko sitten myös nupolla tapaamassa neuropsykiatrian työryhmän lääkäriä. Olin pyytänyt päästä asperger-testeihin ja nyt niitä lähdetään hiljalleen tutkimaan kunnolla. Lääkäri ymmärsi hyvin mun tilanteen ja että miksi ennen ei olla tutkittu kunnolla näitä neuropsykiatrian juttuja. Sain kauhean kasan kyselylomakkeita täytettäväksi ja mulla on myös suullisia haastatteluja tulossa. Oon ilonen, että vihdoinkin tää tutkitaan kunnolla ja asiallisesti.
Tässä kai tää elämä pyörii ihan tasasesti loppujen lopuksi. Ens kuussa saan varmaan itsenäisiä ruokailuja, mitkä vähän jännittää, mutta yritän kuitenkin olla positiivinen. Ainakin täällä kertaa mulla on tukea ruokailujen hoitamiseen toisin kuin ennen.
