Mun viime postaus herätti kauhean paskamyrskyn anonyymien keskuudessa. Mulla valui aivot ulos korvista kun luin niitä.
Ekalle anonyymille: Mä en halua pakkohoitoon. Mä en halua osastolle. Piste. Mä olisin toivonut jotain avopuolen tukijuttuja, mutta mitään sellasta ei oo tarjolla alle 18-vuotiaille ja fyysiseltä kunnoltaan näin terveille. Ei, en tunne ärtymystä, siksi kun en joutunut osastolle. Päinvastoin. En halua osastokuntoon taikka pakkohoitolähetettä. Enkä tarvi mitään "draamaa mun parantumiseen".
Tokalle anonyymille: Mun on vähänniinkuin pakko olla tässä laitoksessa, kunnes täytän sen 18. Sossu ei suostu muuhun, koska mun koulu on täällä. Ja on siinä muitakin syitä, mitä en jaksa avata tähän. Päiväosastolla oon ollut (sielläkin) liian monesti eikä se auta mua ollenkaan. Plus mun terapia katkeis, jos meen päiväosastolle ja sitä en halua. Kiitos anojoukon asiallisimmasta kommentista.
Kolmannelle anonyymille: Mulle annettiin paskat vaihtoehdot ja valitsin niistä vähiten paskimman. Eli laitoksen. Tiedostan aikuistumisen aiheuttaman vastuun, ja siksi en haluaiskaan olla aikuinen. Haluaisin nauttia viimeisistä "lapsuuden" vapauksista, mutta tämä laitos periaatteessa tunkee sen aikuisuuden vastuun nyt jo mulle ja mä en oo vielä valmis siihen. Tiedän, ettei aikuisia ole täällä tarpeeksi. Sun ei tarvi muistuttaa mua muitten nuorten olemassaolosta, koska tunnen 24/7 piinaavaa syyllisyyttä, koska vien mielestäni liikaa ohjaajien aikaa. Sä kysyt, että mikä on hyvä. Vastaus on, että tällä hetkellä ei mikään, koska tämän kaupungin resurssit alle 18-vuotiaille on täysin surkeat. Olen ollut jokaisessa kaupungin tarjoamassa hoitopaikassa, ja mikään niistä ei ollut hyvä. Miksi siis menisin vapaaehtoisesti paikkaan, jonka tiedän olevan huono mulle? Ja mä en ahmi muitten takia. Ahmin, koska olen koukussa ruokaan ja syön peittääkseni tunteita. Tiedän, että kroppa ja mieli kärsii, mutta mä en jaksa tässä kohtaa välittää. Suoraan sanottuna, en ees tiedä, että haluanko muutosta. Tiedän, että kaikki lähtee itsestäni, mutta nyt en jaksa ees alottaa.
Mä niin oon aina sanonut itselleni, etten välitä anojen kommenteista, mutta eka ja kolmas kirpasi kyllä syvältä. Sitäkö te haluutte anonyymit?
Ja pyydän; jos luulette tietävänne mun elämästä enemmän kuin minä, niin tulkaa edes omalla naamalla sanomaan. Kunnioittaisin heti kommenttia tuhannesti enemmän.
Harkitsen kovasti laittavani anot jäähylle.
Mä ymmärrän, että sua kauhistuttaa aikustuminen. Ja tahtoisit vain nauttia viimeisistä kuukausista "lapsena". Mutta entä sitten, kun olet 18 ja sun on lähdettävä omillesi. Se kaikki tulisi yhtäkkiä vasten kasvojasi ja olisit suoraan sanottuna pulassa. Niin kävi minullekkin kun ovi potkaistiin takaatani ja käskettii olla aikuinen. Parempi vain että sut pakotetaan aikuistumaan. Aikuisuus on raskasta ja jos tähän astinen aikuistuminen on tuntunut raskaalta. Niin mitä se olisi kun yhtäkkiä joutuisit olemaan aikuinen. Et voi turvautua kotonasi keheenkään. Olet yksin ja ahmit eikä kukaan tule sua vahtimaa kotiin kuin päiväkoti ikäistä. En halua olla töykeä ja olen käynyt tuon kaiken saman läpi minkä sinäkin. Anoreksia sitten bulimia, laitos. Mutta sulla on hyvä kun pääset aikuistumaan siellä. Minä olin lapsi kun täytin 18 ja sain järkytyksenä nähdä aikuisen maailman. Sitten stressi valtasi pääni ja johti lopulta psykoosiin. Nyt olen 23 ja toivon kaikesta sydämmestöni että sä jaksaisit ottaa itseäsi niskasta kiinni. Tsemmppiä !
VastaaPoistaMä oon tosi pahoillani tästä kaikesta paskasta, mitä oot saanu kuulla anojen suusta. Ehkä olis parasta kieltää anokommentointi joksikin aikaa? En tiedä.
VastaaPoistaOot tärkeä ja oon niin pahoillani, kun ei löydy mitään oikeesti sua auttavia vaihtoehtoja. Ansaitset apua, vaik sitä ei olis tarjolla. Olet tärkeä ja mielessäni usein. <3
~keijulapsi
Voimia! Älä välitä noista anoista. Ja suosittelisin myös ottamaan ano kommentit pois käytöstä.
VastaaPoistaHali sulle! Kyseiset anot kommentoi kyllä tosi ajattelemattomaan sävyyn. Kun tällasten sairauksien kanssa o tekemisissä, on selvää että jotku ota ittes niskasta kii- "neuvot" on ihan turhia. Sä teet parhaas ja se riittää. Samaistun hirveesti tohon aikuistumisjuttuun. Tosin, nyt 20vuotiaana huomaan ettei tää olekkaan niin pelottavaa. Toivon että sunkin matkasi on paljon mukavampi, kuin mieli suostuu uskomaan. Sinnittele, sä selviät <3
VastaaPoistaHei täällä eri anonyymi kuin edelliset. :)
VastaaPoistaKun itse kamppailin kaiken paskan keskellä, pidin fokuksen kohti tulevaisuudessa. Sinullakin on varmasti asioita, joita haluaisit tulevaisuudessa tehdä. Aina kun halusin luovuttaa, ajattelin, että viikon, kuukauden, vuoden ja viiden vuoden kuluttua tämä ei enää tunnu missään. Itseäni auttoi paljon kun aloin kunnolla elämään. Aloitin uuden harrastuksen, sain poikaystävän ja näin kavereita usein. Älä pelkää elää <3