Joulusta selvitty, muutto edessä

Mun piti alkaa kirjottelemaan aktiivisemmin, mutta kuinkas kävikään... Jotenkin kynnys tänne kirjottamiseen kasvaa mitä kauemmin oon kirjottamatta.

Mitä mä kertoisin? Voinnin kanssa ollaan aika samassa tasossa viime postauksen kanssa. Ei isoja ylämäkiä tai alamäkiä. Ihan hyvä näin.

Joulukin oli viikko sitten. Olin 23.-24. -päivät vanhemmilla, eli olin yhden yön yli. Alunperin mun piti käydä vaan aattona vierailulla, mutta senhetkisen tilanteen huomioon ottaen oli parempi (ehkä) että olin yötä. Halusin tauon mun epäsäännölliselle syömiselle ja ahmimisille, eikä mulla ollut enää ruokaa jäljellä, joten menin sitten vanhemmille pitämään taukoa ruokahelvetistä. Tiesin, etten vieraillessani voi ahmia enkä jättää ruokia välistä. Noi kaks päivää meni syömisten kanssa ihan hyvin, mutta heti takasin laitoksella meininki meni yhtä epäsäännölliseksi kuin ennenkin. Mä en vaan osaa säännöllistä syömistä ja annoskokoja yksin ollessani, vaikka yritän.

Ruokahelvettiin tulee erittäin todennäköisesti parannusta ja säännöllisyyttä kunhan oon muuttanut. Huomenna mulla on se muutto tuettuun asumisyksikköön ja siellä ei ole ainakaan alkuun itsenäisiä ruokailuja. Muut viettää uuttavuotta juhliessa, mutta mä pakkaan... Mun huone on ihan jäätävässä kaaoksessa ja tavaraa on kaikkialla. En oo vielä ihan kokonaan sisäistänyt, että muutto on oikeesti jo huomenna ja nukun enää yhden yön tässä sängyssä. Luultavasti huomenna tavaroita kantaessa alkaa iskemään todellisuus vasten kasvoja. Huominen tulee olee muutenkin aivan helvetin stressaava, koska kaikki muutokset järkyttää mua. Luultavasti ensimmäiset pari viikkoa on aika tuskaset, mutta toivottavasti sitten alkaa helpottamaan. Onneks mulla on terapia tässä ohella.

Tälleen pakko varmaan kans mainita, että latasin Tinderin ja mun sosiaalinen kammo ei tykkää. En oo vielä onnistunut lähettämään viestiä kenellekkään... Luultavasti jossain kohtaa paniikki ottaa ylivallan ja poistan tilini. Häpeän muutenkin itteäni, koska oon näin epätoivonen. Ei pitäis hävetä vaan elää täysillä, mutta en osaa vielä. Kattoo nyt.

Tasasen harmaata

Mulla menee edelleenkin yllättävän tasaisesti. Ei oo enää suuria nousuja tai laskuja ja mielialanvaihteluita vaan tasaista. Masennus on läsnä koko ajan, mutta ei minään lamaannuttavana. Saan pakolliset asiat hoidettua, mutta jos ei ole pakko tehdä mitään, niin luultavasti vain makaan sängyssä. Tää on edistystä noin kuukauden takaisesta, milloin en saanut mitään asioita hoidettua, kun vaan makasin sängyssä tai ahmin. Nyt sentään saan siivottua jne.

Terapiassa ollaan menty parin viikon aikana huimasti eteenpäin, tai ainakin musta tuntuu siltä. Mä oon yhä enemmän alkanut päästää irti ajatuksista ja toiveista, mitkä vetää mua alaspäin. Vaa'alla en oo käynyt ikuisuuteen, koska en halua. Oon myös alkanut ymmärtämään, etten koskaan saavuta ulkonäöllisiä tavotteitani ja oon yrittänyt alkaa hyväksymään nykysen olemukseni. Vihasta ollaan puhuttu paljon sekä itseä että perhettä kohtaan ja sekin on työn alla.

Tajusin aamulla seisoessani bussipysäkillä, että 99% varmuudella en palaa laihduttamaan vaan opettelen elämään. Mulla on pitkään ollut laihduttaminen "varasuunnitelmana", mutta nyt tiedän, ettei parantuminen onnistu jos laihdutus on kuvioissa. Mä oon päässyt jo ihan helvetin pitkälle itteni kanssa. Pitemmälle kun koskaan uskoin pääseväni. Vielä on pitkä matka, mutta en oo kääntymässä takasin syömishäiriöhelvettiin. Tiedän sen, koska jos nään laihuutta ihannoivia postauksia instassa, niin pidän niitä tyhminä, vaikka ennen olin niiden kanssa samaa mieltä.

Vähän tuntuu, että en osaa enää sanoittaa ajatuksiani ja siksi en kirjota tänne enää kovin usein. Yritän kyllä, mutta aina se ei onnistu. En halua kuitenkaan luopua kirjoittamisesta, koska tää on ollut jo pitkään mulle apukeino. Koitan yrittää saada ajatuksiani kasaan tulevia postauksia varten.

Anteeksi hiljaisuus

Mun on jo pitkään pitänyt kirjottaa tänne, mutta en oo saanut aikaiseksi. Asioita on tapahtunut, mutta en saanut niitä tekstin muotoon. Joku jo kyselikin mun perään instagramissa. En ole kuollut, osastolla tai koomassa vaan ihan elossa ja suht hyvinvoivana. En tiedä paljonko lääkemuutokset vaikuttaa tähän oloon, mutta yllättävän tasaista on ollut. Ei täydellistä vieläkään, mutta parempaan päin.

Tehostetussa oon käynyt 1-3 kertaa viikossa, riippuu muista menoistani. Ostin pirun kalliin bussikortin, mutta onneks saan veronpalautuksia hiukan ni helpottaa. Loput rahat menee kyllä viime kuun sairaalamaksuun, että ei käteen taida jäädä mitään. Mun työryhmä tehostetussa on ihan mukava ja lääkärikin on ymmärtävä. Varsinainen terapiaosuus jätetään psykoterapiaan, mutta käyn ryhmissä sen sijaan. Tänäänkin menen kahteen ryhmään.

Varsinainen iso uutinen tuli tossa viikko sitten. Mulla oli se haastattelu tulevasta asumisyksiköstä ja sen paikan johtaja oli sitä mieltä, että mä pääsen sinne ensi vuoden alussa kun mulla loppuu vuokrasopimus laitokselle. Se tuleva paikka on tarkoitettu mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja siellä pitäisi olla psykiatrista osaamista. Menen perjantaina tutustumaan siihen paikkaan ja viemään paperiset hakemukset. En ihan hirveästi tiedä paikasta mitään muuta kuin sijainnin, mutta perjantaina selviää enemmän. Sen verran tiedän, että ruokaa ei tarvi laittaa itse, mikä luultavasti auttaa mun ahmimisiin. Itse jos joudun hoitamaan ruokailuni, niin se kusee jossain kohtaa aina.

Joulukin lähestyy kovaa vauhtia. En vielä tiedä tarkkaan joulusuunnitelmiani, mutta voi olla, että käyn päivällä vanhemmilla, mutta yöksi en aio jäädä. Pikkuhiljaa alkaa toi jouluhössötys stressaamaan, mutta koitan pitää sen stressin minimissä. Lahjaostoksillakin pitäisi käydä vielä, mutta en jaksa vielä ajatella ihan hirveesti sitä.

Toivottavasti nyt saisin ittestäni irti vähän enemmän postauksia, ettei taas tulisi parin viikon hiljaisuutta.