Ei sekään ymmärrä

Mulla oli paha ahmimisviikko tällä viikolla. Painokin nousi yli kolme kiloa. Mä juttelin siitä Myrskyn kanssa. Se ei ymmärtänyt yhtään mitään. Se sano, että kaikki lähtee musta ittestä. Jos kaikki lähtis musta, niin en olis ikinä ahminut. Mä en voi ahmimisille mitään. Se ei ymmärtänyt sitä. Sovittiin kuitenkin, että en osta arkipäivinä herkkuja. Viikonloppu on sitten eri asia. Kattoo miten alkaa sujumaan.

Musta tuntuu, että mulla olis paljon kirjotettavaa, mutta mitään en saa ulos paperille. En oo kirjottanut tunnevihkoa ollenkaan täällä uudessa laitoksessa. Ei mulla oo ketään joka lukis sitä. Myrsky ei ymmärrä mua (ainakaan vielä) ja muita mulla ei ole. Terapiasuhteitakaan ei tällä hetkellä ole. Psykoterapeuttia etitään mulle koko ajan, mutta ainakaan vielä ei oo löytynyt sopivaa. Mä niin tarvisin jonkun aikusen jolle puhua. Mä toivon, että jokupäivä Myrsky ymmärtää ja mä voisin avautua sille. Ei se silti Hopeasydäntä korvaa. Onkohan Myrsky liian erilainen? Senkö takia meillä tökkii? En tiiä... Myrsky lupailee kaikkee, että mitä me tehdään yhdessä, mutta mitään ei tapahdu. Ainakaan vielä.

Mä oon jotenkin niin yksin. Mä itkin sitä eilen. Kaiken lisäks Myrskyn sanomiset sai mut tuntemaan, että mun pitäis mielummin esittää ilosta kuin itkee. Voin mä esittääkkin. Niinhän mä oon aina tehnyt. Myrsky sano, että mun pitäs tsempata, mutta kun en vaan jaksa. Miks mä tsemppaisin? Mä vaan itkin ja se ei ymmärtänyt.

Tää laitoksen vaihto ei oo tehnyt hyvää mulle. Kaikki on mennyt päin helvettiä. Aloin ahmimaan ja viiltelemään. Suuttuukohan Myrsky, jos annan sille mun terät?

Miks taas näin?

Tää päivä ei oo ollu hyvä. Ahmin, oksensin, viiltelin, ahmin taas, jne... Paino noussut päivän aikana neljä vitun kiloa!!! Mistä tiiän? Hommasin vaa'an. Olisin mä muutenkin saanut tietää, koska mulla oli lääkärinaika mun verikokeista ja siellä otettiin paino. Verikokeet oli hyvät eikä mulla oo mitään fyysistä ongelmaa. Se lääkärikäynti oli viiminen. Enää ei tarvi käydä vähän väliä verikokeissa. Hyvä niin. (Saa rauhassa laihduttaa rajusti...) Tosiaan huomenna alkaa taas raju laihduttaminen. Pitää ottaa niskasta kiinni ja lopettaa ahmiminen. Vois paastota loppupäivän.

Mä oon kyllä taas niin helvetin positiivinen. Vitun ahmiminen. Kusee aina kaikki.

Ja mä oon niin helvetin yksin. On ikävä Hopeasydäntä. On mulla uus mukava omaohjaaja, kutsutaan häntä vaikka nimellä Myrsky. Myrsky vaan ei satu olemaan töissä. Olis muitakin, mutta ne on mulle vielä niin vieraita. Myrsky näki mun ensimmäiset romahdukset täällä uudessa laitoksessa. Sille mä olisin uskaltanut kertoa huonosta olosta.

Täytyy kerätä itteni pohjalta huomiseen mennessä, koska mulla olis bisneksiä Pipsan kanssa.

Muutto

Tänään mä muutin sinne toiseen laitokseen. Mua jännitti ihan hirveesti ja jännittää vähän vieläkin. Meillä oli ensin pieni alkupalaveri jonka jälkeen mä aloin laittaa tavaroita paikoilleen. Tästä mun yksiöstä tuli ihan kivan kodikas.

Mä jouduin hyvästelemään Hopeasydämen. Mä itkin sen takin reunan ihan märäksi. Mä kiitin sitä kaikesta. Ihmisten menettäminen sattuu niin helvetisti. Mä käyn ehkä joskus kahvilla siellä entisessä laitoksessa, mutta ei se riitä paikkaamaan mun rikkoutunutta sydäntä. Mulla on ikävä.

Mitä muuta tänään, oon; syönyt liikaa, käynyt kotona hakee tavaroita, koittanut tutustua uuteen omaohjaajaan, vienyt panttipullot, ostanut zeroa, halunnut oksentaa ja viiltää, esittänyt niin helvetin vahvaa...

Mitä tästäkin oikeen tulee? Mä luulin et elämä lähtis tästä käyntiin, mutta ei muata tunnu siltä. Mä en haluu elämää. Se ahdistaa. Haluun vaan pois täältä.

Alkaa vähän jännittää

Mulla oli tänään tutustuminen uuteen laitokseen. Se vaikutti ihan kivalta paikalta ja mun huonekin oli viihtyisän näkönen. Sain vastauksia mun moniin kysymyksiin ja oikeen mikään niistä säännöistä ei ota päähän ainakaan vielä. Kaverit saa käydä, kunhan sopii ohjaajien kanssa etukäteen ja mä saan lähteä myös ulkoilemaan vapaasti kunhan siitäkin sovin ja palaan kotiintuloaikaan takasin. Ancatte, Pipsa, Keijulapsi (+muutkin); haluutteko kylään mulle vklp? Mulla on siellä myös oma kahvinkeitin. Ihanaa kun saa keittää kahvia koska huvittaa. Perjantain muuttopäivän käytän varmaan yksiöni sisustamiseen ja kotoakin pitäis hakea tavaroita mukaan.  Varsinainen viikonloppu on vielä suunnitelmia vailla.

Lenkkiohjelmaa oon noudattanut Pipsan kanssa. Me muokataan sitä kyllä ehkä hiukan. Se on vähän liian helppo näin aluksi. Haluan taas hyvään juoksukuntoon. Kymmenen viikon päästä pitäis jaksaa juosta 5km. Kai mä onnistun nyt kun on joku perseellepotkija vieressä. Kiitos Pipsa kun pyysit mua mukaan haasteeseen!

Vaikka mulle tulee mun nykystä laitosta ikävä, mä odotan myös tota muuttoa. Kaipaan sitä itsenäisyyttä. Alan varmaan myös pikkuhiljaa mahdollisuuksien mukaan tekemään enemmän vegaanisia valintoja. (Tässä kohtaa mun ravitsemusterapeutti on eri mieltä, mutta mua ei vittuakaan kiinnosta sen käskyt :) ) Osa uuden laitoksen ruokailuista on yhteisiä, mutta itsenäisyyttäkin saa ajallaan. Haluaisin kokata ittelleni vegaanista ruokaa. Mä aion pyytää jossain kohtaa ainakin joitain ruokailuja itsenäisiksi. Ehkei silti ihan heti. Ei ne varmaan alussa vielä luottaisikaan muhun.

Tältäkö tää oman elämän rakentaminen tuntuu? Koulukin alkaa helmikuussa, mikä on kans ihan odotettu juttu. Tällä hetkellä tuntuu, että elämä alkais pyörii hyvin. Toivottavasti se tunne jatkuu.

Ps. Laihdutuskin sujuu ihan ok, vaikka on tää terveellisesti laihduttaminen hitaampaa. Nautin silti. Vielä kun olis se vaaka...

Mä en tunne mitään

Mulla on hirveen turta olo. En saa iloa mistään. Aika kuluu hirveen hitaasti. Mulla on paljon asioita hoidettavana. En saa kuitenkaan tehtyä mitään hyödyllistä. Mä vaan makaan sängyssä ja kärsin hiljaa. Mulla on paha olla. Koitin keksiä jotakin joka vie huomion muualle. Jotain tekemistä. En keksinyt mitään, joten tulin kirjoittamaan. Tuntuu, että en osaa kuvailla tätä myrskyä mun pääni sisällä.

Mulla on ihan jäätävästi stressiä. Laitoksen vaihto on se suurin asia. Huomenna on tutustuminen uuteen laitokseen. Mulla on liikaa kysymyksiä sinne. Lisäksi on hommia mitä pitäis tehdä ennen muuttoa. Kuten viedä pullot palautukseen (zeropullot). Tai pestä pyykkiä. Tuntuu, ettei mistään tuu mitään. Mulla on voimat loppu. Asiat jää viimetinkaan. Stressi vaan kasvaa.

Mun pitäis varmaan puhua jollekkin. Mulla ei oo nyt psykiatrian puolelta juttelukertoja. Pitäis ruveta hoitamaan niitä käyntejä mulle. Hopeasydän olis töissä. Sille vois puhua, mutta mitä mä sanoisin. En mä osaa selittää tätä. Jotenkin oon hukassa ilman puhumista. Mä alan taas keräämään asioita ittelleni. Koskakohan niistä tulee taas liian raskasta kantaa?

Mun laihdutus on ruvennut menemään taas paremmin. En oo ylisyönyt huimaan neljään päivään. Oon koittanut myös liikkua vähän. Alotettiin Pipsan kanssa lenkkiohjelma. Pitäis noudattaa sitä. Mä en tiedä, että onko laihduttaminen se loistavin vaihtoehto tähän kohtaan, mutta en mä osaa muutakaan. Ja älkää huolehtiko, en pysty laihduttamaan mitenkään super rajusti, koska kaikki vähän niinkuin vahtii.

Pitäiskö mun pyyhkiä pois tuo viiminen kappale? En tiedä, että haluunko kenenkään lukevan sitä. Ihan sama. Mä en jaksa välittää...

Maailma vetää taas kuperkeikkaa

Mä niin luulin, että mulla rupeis menee paremmin. Sitten tulee sossu ja sanoo "ei mee enää kauaa".

Alotetaan ihan päivän alusta. Mulla oli NUPOlla tapaaminen lääkärin ja Transumiehen kanssa. Ajatuksena oli, että Transumies vaihdettais. Noh, ei mennyt ihan niin. NUPOlla ei oo tarjota mulle ketään muuta joka pystyis tiiviiseen hoitoon. Eli Transumies pysyy mulla. MUTTA mulle haetaan Kelan terapiaa, mikä tarkottaa, että NUPOlle jää vaan kontrollikäynnit ja terapia jää jollekkin muulle. Se joku muu pitäis vaan etsiä. Uus ihminen, uus alku, uus terapia. Seuraavan kuukauden aikana olis ihanteellinen, että löytäisin jonkun "oikeen" työskentelemään mun kanssa.

Mutta toi ei ollut mistä se mun maailma meni ympäri. Hopeasydämellä oli asiaa mulle. Mä tunsin siitä, että jotain pahaa on tulossa. Se sanokin heti, että "Sä et varmaan tykkää tästä". Asia oli; mut siirretään toiseen laitokseen. Ens viikon perjantaina. Asia ei olis niin paha, mutta tää on eri laitos kun se mistä puhuttiin mun palaverissa. Mun piti mennä laitokseen x. Nyt meen laitokseen y. Laitoksessa x olis ollut kaverikin. Laitos x oli tutumpi. Laitos y tuli ihan puskista. Ja vielä näin pian!

Mä oon ihan helvetin kiintynyt mun nykyseen laitokseen. Ja Hopeasydämeen. Mä vaan porasin, kun kuulin ton uutisen. En haluu eroon Hopeasydämestä. Mulla toimii sen kanssa niin loistavasti. Hopeasydän on täydellinen. Ja tää laitos on täydellinen (tai noh, ei ihan). Inhoon ajatellakkin hyvästejä Hopeasydämestä. Tuun itkemään kuin vesiputous.

Tää laitos y on itsenäisempi kuin mun nykynen. Se on ainoo asia mitä odotan. (Sitten hommaan vaa'an ja laihdutan...) Oon vieläkin ihan sekasin. En halua lähteä vielä täältä. En pysty ajattelemaan.

Vitun sossu, that's it...

Mä tarviin terän

Mä ryntäilen mun huoneessa edestakasin paniikissa. Etsin mitä vaan terävää. Tähän mennessä löytynyt vain kaikkea tylsää. Ei tarpeeks terävää. Mun on pakko satuttaa. Oon niin helvetin läski! Lihon vaan lihomistani. Söin iltapalalla helvetisti. Joku roti tähän nyt on pakko saada. Pakko laihtua. Pakko rankasta mässäilemisestä. Pakko saada verta.

Mä vihaan mun elämää

Mulla ei oo hauskaa. Mua ahdistaa. Otin tarvittavaakin pitkästä aikaa. Pelkään, että jään koukkuun niihin. Laitos ei onneks passittanut mua päivystykseen, ainakaan vielä... Sen sijaan yks ohjaajista oli oikeen mukava mulle ja se jopa halas mua. En odottanut sitä siltä ollenkaan. Me käytiin kävelemässä ulkona. Olisin halunnut vaan jäädä lumeen makaamaan ikuisiksi ajoiksi. Ei se kävely oikeen auttanut, mutta oli se parempi vaihtoehto kuin kauppaan meneminen ja terien ostaminen, kai... Mä olisin halunnut terät mielummin, mutta kukaan muu ei.

Ens viikolla alkaa koulut, kaikilla muilla paitsi mulla. Onneks on vielä sairaslomaa. En oo yhtään koulukuntonen. Pitäs viedä sairaslomatodistus koululle. Jos jaksan...

Pitäis laihduttaakkin. Epäonnistun siinäkin aina. Joka päivä alotan kaiken alusta. Ja feilaan ennen iltaa. Sitten illalla inhoon itteeni liikaa. Sitten mä viiltelen, jos olis niitä teriä.

Eilen illalla koitin ettiä huoneestani ees jotain terävää. Löysin huonon terävän asian (millä ei saanut mitään aikaan), tajusin mitä olin tekemässä ja heitin sen roskikseen. Pitäis viedä ne roskat ulos.

Kädet tärisee. On vaikee kirjottaa. Ahdistus alkaa helpottaa, mutta masennus puskee päälle. Mä en tiedä kumpi on pahempi. Masennus vai ahdistus. Aina on jompi kumpi. Mä vihaan mun elämää.

Terapiaakaan ei oo vaihdoksen takia vielä hetkeen aikaan. En tiedä kauanko menee, että saan uuden ajan. Mulla olis paljon puhuttavaa, mutta ei ketään kuuntelijaa.

Mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Mulla oli palaveri laitoksella tossa pari päivää sitten. Siihen tuli ihan liikaa ihmisiä ja en tykännyt. Mua vaan syyteltiin mun huonosta voinnista ja muistuteltiin vaan niistä paskoista hetkistä. Palaverin jälkeen menin vaan itkemään huoneeseeni. Syyttelin itteäni kaikesta ja olin tosi epävarma mun tulevaisuudesta.

Palaverissa päätettiin, että mut siirretään viimeistään toukokuussa toiseen laitokseen ellen pääse muuttamaan omilleni. Ne sano sitä etten oo valmis asuu yksin, koska mun psyykkinen vointi on liian huono. Haluisin silti oman kämpän mahdollisimman pian. En haluu sinne toiseen laitokseen. Haluisin jäädä vaan tänne. Ens viikolla tehdään sossun kanssa hakemus sinne toiseen laitokseen. Mulla on silti mahdollisuus perua se, jos asiat menis niin, että pääsisinkin muuttaa omilleni. Mutta viimeistään lokakuussa muutan omilleni, kun täytän 18. Mä oon päättänyt sen. Sitten mä laihdutan...

Sattuu ajatellakkin, että joudun lähtemään tästä laitoksesta. Täällä on Hopeasydän. Se jaksaa kuunnella mua. En haluais alottaa uudessa paikassa uusilla säännöillä uusia suhteita. Hopeasydän on täydellinen. Ei kukaan voi korvata sitä. Helvetti kun kiinnyn ihmisiin...

Mulla oli maanantaina Transumiehelle viiminen aika. Mä en oikeen tuu toimeen sen kaa, joten se vaihdetaan. Vaihdossa saattaa kestää kauankin. MUTTA se päästi mut vaa'alle sillä ehdolla, että se kirjaa sen lukeman ylös. Olin. Vitun. Lihava. Lihavampi kuin luulin. Tarvis ottaa itteä niskasta kiinni. Ja hommata uus vaaka. Oon viime päivätkin vaan läskeillyt. Vetänyt keksejä ja karkkipussin. Karkeista osa pääty kyllä lattiakaivoon. Liian pieni osa. Oli muuten pahan makusta...

Huoh... Mun tulevaisuus on niin sekava. Koska muutan? Minne muutan? Koska koulua? Koska hommaan vaa'an? Koska laihdutan oikeesti? Koska ostan kasan lääkkeitä? Koska viiltelen taas? Koska mä en enää jaksa?