Syömisistä

En oo taaskaan jaksanut kirjottaa. Oon ollu kipeenäkin melkein koko tän viikon, niin ei oo tullut edes tehtyä mitään kovin ihmeellistä. Eilen olin kyllä tivolissa Pipsan kanssa ja sekoiltiin muutenkin. Muuta mä en oo tällä viikolla tehnytkään.

Terapia mulla oli tossa keskiviikkona. Mä tykkään käydä siellä ja mulle jää aina positiivinen mieli siitä. Se ei vaan kestä kovin kauaa. Terapeutti antoi mulle kotitehtäväksi kehua itteäni peilin edessä, mutta en oo pystynyt tekemään sitä. Oon syönyt niin helvetisti, etten halua katsoa peiliin taikka vaakaan.

Mä en tiedä miks mä syön. Sain shokkihoitoakin kun huomasin, että kuussa oli mennyt 150€ mättöihin. Se ei silti estänyt mua syömästä. Mä häpeän sitä määrää minkä mättöän. En mä ees halua mättää jokapäivä. Mä en vaan osaa lopettaa. Oon sokerikoukussa. Kohtuus olisi tässäkin kiva, mutta en osaa yksin. Laitokselta en saa apua, koska ne ei saa rajottaa mun syömisiä tai oman rahan käyttöä (lakiasioita tämä). Mä vaan haluaisin, että joku veis mun rahat pois mun käytettävistä. Tää on lähtenyt niin lapasesta.

Mä pelkään, että oon kohta ylipainonen. Sekään ei oo terveellistä. Eikä mun psyyke kestä olla ylipainoinen. Mun pelko ylipainoon tulee mun vanhemmilta. Kiitos vaan niistäkin opeista. Ne aina haukku läskejä. Tottakai mulle jäi läskinpelko. Kohta musta tulee virallisesti läski jos jatkan tätämukaa. Kaks kuukautta mun laskelmilla. Voiko joku pysäyttää tän kierteen, kun mä en kerran osaa.

Miksi haluan olla vegaani?

Kaikille tietämättömille pieni kertaus. En ole saanut vielä lupaa olla vegaani, koska sossu, lääkärit ja ravitsemusterapeutti pistää vastaan. Ne vetoaa syömishäiriöön ja kuinka se muka voimistaa sitä. Joo ehkä jossain muissa tapauksissa. Mä en halua olla vegaani, että laihtuisin. Mä en edes usko, että vegaanit yleisesti laihtuis. Oon kattellut niin paljon facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmän kuvia, että en todellakaan yhdistä vegaanisuutta laihtumiseen. Valitettavasti moni (lääkäri/sossu/ravitsemusterapeutti) yhdistää asian niin. Kuitenkin sitten kun täytän 18, viimeistään silloin ryhdyn vegaaniksi. Tässä syyt:

1. Vegaaniruokavalio on terveydelle hyväksi. En väitä, että vegaaniruokavalio olisi kaikille ideaalinen ruokavalio. Uskon silti, että monelle se on. Ja uskon, että mulle se on vaan mun kroppani hyväksi.

2. Mielestäni on väärin tappaa eläimiä ruuan takia. Mun mielestä jokaisella olennolla on oikeus elää. Myös niillä pihviaineksilla. Plus eläimet on söpöjä elävinä.

3. Vegaanisuus on ekologista. Tähän mä suosittelen kattomaan netflixistä Cowspiracy-dokumentin. En selitä sen enempää tästä asiasta.

4.Vegaanisuus on mun mielestä hyödyllisin asia jota ihminen voi mun mielestä tehdä. Jokainen vegaaniruoka-annos edistää ihmisen ja luonnon hyvinvointia. Mulla on parempi omatunto, jos oon syönyt kasvisruokaa eläintuotteiden sijasta.

Ja sanon heti anonyymeille, että a)kyllä saan tarpeeksi proteiinia, b)tiedän, että vegaanisuus ei koske pelkästään ruokavaliota. Säästän sen aiheen toiseen postaukseen.

Ens kuun alussa mulla on hoitokokous, jossa aion taas kysyä lupaa vegaanisuuteen. Jos mä nyt saisin olla vegaani...

Niin positiivinen postaus taas

En oo nyt hetkeen jaksanut postata mitään. Energia ja aikaansaaminen on ollut nollassa. Tarvitsisin hyödyllistä tekemistä, mutta en jaksa tehdä mitään. Päivät menee saman kaavan mukaan; herätys-aamupala-puhelimenselailua-lounas-tylsyyttä-päivällinen-herkkumätöt-nukkumaan. Ja mä vihaan tätä. Herkkumätöt tarkoittaa siis tylsyyteen syömistä. Ja se ei oo mitään pikkusyömistä. Se on 1,5l jäätelöä ja suklaalevy. Ainakin. Syöminen on mun päivän kohokohta. Muuten mä vaan koomaan.

Painoa tullut ihan kiitettävästi. Mä en halua taas sitä +13kg. Olin niin onneton silloin. Mun on pakko saada kierre katki. Mutta miten? Onko vinkkejä? Mulla on säännöllinen ja suht terveellinen ruokavalio muuten. Syön säännöllisesti ja ihan riittävästi. Mitä muuta mun pitäs tehdä?

Tiiän, että tää on henkiseen kipuun syömistä, mutta mä en tiiä, että mikä mua satuttaa. Kaikkiko? Mä en tiedä.

Mulla oli terapia tänään. Olin sen jälkeen paremmalla mielellä, mutta vaan tunnin. Sitten menin kauppaan ja hain ekan satsin jäätelöä. Hyvä minä. Rahaa mennyt viime viikkoina aivan helvetisti. En ees uskalla kattoa pankkitiliä.

Toinen asia mitä en uskalla katsoa on tarkka paino. Lihonnut olen. Sen jopa näkee. Ja tuntee. Ja tajuaa, jos tietää, että 5000kcal päivässä (joka päivä) ei ainakaan laihduta. En oo vaan uskaltanut katsoa karua totuutta. Oonkohan mä jo korkeimmassa painossa ikinä? Kaukana en ainakaan ole.

Pelottaa. Kaikki.

Heikkoa touhua

Mä oon syönyt viime aikoina tosi paljon herkkuja. Mä en tiiä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset syö. Mä tiiän silti, että syön kolminkertaisesti sen ainakin. Ahdistus lihotuista kiloista on megasuuri. Mä oon ollut tosi yksin mun syömisten kanssa ja Myrskykin vaan vähätteli asiaa.

Oon ikävä kyllä sitten viillellyt ja raapinut käteni kamalaan kuntoon, koska musta tuntui, ettei mulla oo muutakaan keinoa selviytyä. Terapiassa juteltiin siitä tunteesta tänään. Mä oon antanut mun teräni jo pois ohjaajille, ja toivon, ettei viiltely jatku. Pitäis vaan vielä päästä puhumaan jonkun kanssa lisää, että keksittäis mun yliherkuttelulle joku ratkasu. Terapiassa kun käsiteltiin niin paljon muitakin asioita, ettei ehditty keksiä sille mitään. Toivottavasti tänään tulee töihin joku mukava ja ymmärtävä ohjaaja, jonka kanssa mä saisin keksittyä paremman ratkaisun kuin jokapäiväinen herkkujen mättöäminen.

En mä saa nyt mitään muuta järkevää kirjoitettua. Mulla on pitkä lista, että mitä kaikkea mun pitäis kirjottaa, mutta nyt en jaksa. Kyllä mä ne joskus kirjotan.

Missä on mun kohtuus?

Mä oon alkanut syömään herkkuja. Se alko pienellä herkuttelulla sillontällöin. Nyt se on lähes jokapäiväistä mättöämistä. Myrsky sano, että sitten mun ei kuulu syödä herkkuja, mutta ei se oo niin helppoo. Myrsky huomautteli myös mun liikkumattomuudesta. En vaan jaksa lähteä minnekkään lenkille. Ei riitä pääkoppa siihen touhuun enää. Eli mä vaan mättöän miltein joka päivä ja en harrasta mitään liikuntaa. Paino on sen mukainen. Parantumisyritys laukaisi herkuttelumättöilyn. En ahmi enkä oksenna. Ostan vaan huvin vuoksi vähän liikaa ruokaa. Olo ei ole mukava sen jälkeen. En vaan osaa lopettaakkaan. Onko tää mulle uus tapa korvata ahmimiset?

Tossa yks päivä raavin itteni taas verille. Ahdistus oli tuntemattomasta syystä megaluokkaa ja ohjaajat vaan sanoillaan lisäsi vettä myllyyn, niin mä sorruin. Mulla on myös rupien nyppiminen karannut kontrollista. Vanhatkaan jäljet ei ehtinyt parantua nyppimisen takia, kun jo tein uudet. Mun lakanat on täynnä pieniä veriläikkiä. Jaksaminen niitten pesemiseen täysi nolla.

Mun jaksaminen on vähissä. Mä tarviin tekemistä, ettei ala ahdistamaan, mutta en jaksa tehdä mitään. Lopputulos on, että kidun päivän, tuhoan itteäni illalla ja koomaan yön. Joka päivä.

Paraneminen menee vähän niin ja näin. Motivaatio siihenkin on vähän hakusessa. Ei tää elämä ainakaan vielä vaikuta elämisen arvoselta. Masennus taitaa taas viedä voiton. Koska mun sota loppuu?

Uusi esittely

Hei! Olen 17-vuotias tyttö Lounais-Suomesta. Harrastan sirkusta, bloggaamista, käsitöitä sekä eri taiteenlajeja.

Tämä blogi kertoo kamppailustani mielenterveysongelmien kanssa. Diagnooseinani on tällä hetkellä vaikea asteinen masennus, epätyypillinen laihuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen kiertänyt eri osastoilla ja hoitoyksiköissä jo vuodesta 2012 lähtien. Masennus on kulkenut mukanani lähestulkoon koko ikäni ja syömishäiriö tuli mukaan vuonna 2014.

Tällä hetkellä asun lastensuojelulaitoksessa omasta tahdostani ja se on auttanut paljon. Varsinaisena hoitomuotona mulla on psykoterapiaa.

Nyt olen päättänyt, että en halua olla enää sairauksieni vanki, vaan taistelen vastaan. Yritän parhaani mukaan olla parantumismyönteinen, vaikka se vaikeaa onkin. Mulla on pitkä ja kivinen tie edessä, mutta toivottavasti lopputulos on sen arvoinen.

En mä tiedä onko mulla muuta esiteltävää. Tein muuten Facebook-sivun blogilleni, johon tulee aina uusista blogipostauksista ilmoitus, jos joku tykkää seurata sitäkautta. Enää en siis laita blogipostausilmoituksia erikseen instagramiin. Sitäkin saa silti seurata. Molempiin löytyy tiedot Somet-sivulta.

Mistä juuri sinä olet löytänyt blogini? Olisi kiva tietää :)

Liikaa kirjotettavaa

Mulle tuli semmonen mieleen, että mitäköhän mahdolliset uudet lukijat ajattelee tästä blogista, jos ne lukee vaan mun alotuspostauksen. Oon pikkusen muuttunut sen kirjottamisen jälkeen. En edes muista mitä kaikkea kerroin sillon. Ja tosiaan nythän yritän parantua. Sillon en yrittänyt ja kerroin sen kyllä. Täytyy varmaan ittekkin vilkasta, että mitä sinne tuli kirjotettua. Pitäiskohän mun tehä uus esittely. Enemmän tähän hetkeen viittaava. Kertokaa te; haluutteko esittelyn? 

Tää päivä on mennyt ihan okei. Mulla alko itsenäistymissuunnitelma, eli jouduttiin vähän käymään ostoksilla hankkimassa mulle siivousvälineitä. Ostin sitten iselleni imurin, alennuksesta kylläkin. Ostoksien jälkeen käytiin ohjaajan kanssa ajelemassa ja ottamassa mulle instakuva. Sen jälkeen oon kattonut vaan Netflixä. 

Parantuminen kulkee hiukan heikoilla jäillä. Mä selvisin jotenkin eilisestä, kun juttelin yökön kanssa, mutta tänään on tullut syötyä tosi paljon ja herkkuja ja mä en tiedä miten mun pitäis suhtauitua siihen. Mä pelkään, että mä lihon vielä enemmän, mutta samaan aikaan mietin, että saanko ajatella edes noin, jos parannun. Oon lihonnut mun ahmimisista ihan kivasti. En kaipaa tuhatta kiloa lisää tähän päälle. Miksen mä osaa syödä terveellisesti? Oikeesti mulla ei oo hajuukaan annoskoista ja näläntunteesta. Oon hukassa...

Toinen kokonainen päivä parantumisyritystä on kohta takana. Jos se puolikas ensimmäinen päivä lasketaan, niin kolmas. Kukaan ei kertonut mulle, että kuinka tyhmältä tää tuntuu ja kuinka paljon mä epäröin. Haluaisin vaan luovuttaa ja palata syvälle mun sairauksiin. Antautua niille. Myrsky ei vaan anna enää palata tai ainakin luulen niin.

Meidän pitäis Myrskyn kanssa mennä huomenna kahville, jos se enää muistaa ees sitä. Tuskimpa muistaa. Oon sille vielä vähän vihainen zeroepisodista. Toivottavasti saan sen selvitettyä myös Myrkyn kanssa. 

Kiitos muuten kaikille kyselyyn vastanneille! Aion toteuttaa teidän toiveita heti kun saan aikaseks kirjottaa ne ylös.

Ja lopuksi ihanille anonyymeille huomautus. Jos tulet kritisoimaan mun ajattelumaailmaa, tuu edes sanomaan se omalla naamalla. Kiitos. Olen puhunut.