Elikkäs mun oli pakko alottaa neljä kertaa päivässä syöminen ja se meni alussa ihan ok. Annokset oli hyvän kokosia ja kaikki oli hyvin. Kunnes tuli eilinen...
Mulla oli erittäin paska päivä. Mulla ei ollut aktiviteetteja ja ajatukset oli tosi synkkiä. Ahmimishalutkin tuli ja jatkoi kasvamistaan. Mä olisin ahminut eilen, mutta sitten Myrsky kielsi oksentamisen, koska viime oksennus johti päivystysreissuun. En uskaltanut ahmia sinä iltana enää, mutta kerroin kyllä Myrskylle, että ihan satavarmana ahmin sitten pahasti seuraavana päivänä. Mun ahmimishimot lähtee vaan ahmimalla, ikävä kyllä. Kaikki ohjaajat, myös Myrsky, oli erittäin vittumaisia mulle ja ketään ei kiinnostanut mun paha olo joten kusin mun sopimuksen sitten eri tavalla ja raavin käteni verille. Se ilta meni silleen...
Seuraavana päivänä eli tänään ne ahmimishalut oli vieläkin. Sain niitä hetkeksi pois, koska juttelin yhden ohjaajan kanssa, joka kertoi mulle sen omasta syömishäiriötaustastaan. Se ymmärsi mua ja sain osan pahasta olosta purettua. Ahmimishalut oli silti vielä läsnä. Mä luovutin ja menin kauppaan ja ahmin oikeen kunnolla. Oksensin kyllä suurimman osan pois, mutta tuun kyllä lihoomaan niin paljon. Mä tiiän sen. Ohjaaja sano, että mun ahmiminen oli ehkä ihan hyväkin juttu. En tajunnut mitä se sillä tarkotti. Mun mielestä tää ei oo yhtään hyvä asia. Mä inhoon tätä...
Mä oon niin helvetin yksin mun ahmimisten kanssa. Sopimus ei tehoa niihin. Myrsky haluaa, että mä pidän ahmimisruuat sisällä eli lihon. Se ei tajua ollenkaan mua. Toinen ohjaaja sano mun ahmimisia hyväksi jutuksi. Mä en tajua sitä. Elämä on paskaa enkä mä jaksa. Yksinäisyys tappaa mua sisältä. Kuuleeko kukaan mun avunhuutoani?
Miten helvetissä mä jaksan? Mikä on mun syy elää? Koska mun kidutus loppuu?
Uskallanko mä kuolla tänä yönä?
Voimia ihana, ethän tee itselles mitään, ethän?
VastaaPoista