Alamäestä vauhtia viikonloppuun

Tosiaan torstaina kävin vanhassa laitoksessa käymässä. Mä tiesin jo etukäteen, että se tulee olee vaikeeta, koska siellä oli Hopeasydän. Me juteltiin kuulumisia ja onnistuin jo siinä tipauttamaan pari kyyneltä. Varsinainen romahdus tapahtui, kun mun oli lähdettävä sieltä. Hopeasydän halas mua ja mä vaan itkin. Itkin myös koko kävelymatkan takaisin nykyseen laitokseen. Meinasin sillä matkalla hakea teriä ja kusta kaiken, mutta en jaksanut. Tiesin, että Myrsky ei tykkäis siitä. Ja mä tiesin, että Myrsky odotti mua laitoksella (se oli töissä sillon) ja mä tiesin, että me jutellaan vielä sinä iltana asioista. Laitoksella otin tarvittavan ja mentiin heti juttelee Myrskyn kanssa, koska se itku ei vaan loppunut. Mä tiiän, että aika parantaa tämänkin. Se vaan sattuu vielä ja lujaa.

Me juteltiin ensin, että kuinka vaikeeta mun on erota ihmisistä joihin oon kiintynyt. Itkin siinä aikani, kunnes en enää saanut itkettyä. Myrsky osasi myös sanoa oikeita sanoja aina väliin, mikä sai mut rauhottumaan. Mä koitan olla kiintymättä Myrskyyn ja Myrsky myös tietää mun kiintymisongelmasta paljon. Mä en halua kokea erokipua enää kenenkään kanssa.

Joku kommenteissa viittasi lauseessaan, että olisin jo kiintynyt Myrskyyn. En mä vielä ainakaan ole. Mä tykkään jutella sen kanssa, koska se ymmärtää ja osaa auttaa. Muut täällä ei oo samanlaisia. Mä pystyn puhumaan parhaiten Myrskyn kanssa. Se on eri asia kuin kiintyminen. Ja oikeesti mä en halua kiintyä Myrskyyn. Mä koitan pitää itteni järkevänä, koska jos alan kiintymään, multa katoaa todellisuudentaju.

Me juteltiin myös Myrskyn kanssa koulusta. Ei me mitään mullistavaa keksitty niihin ongelmiin. Käyn koulua edelleen vaan pakolliset tunnit ja lopuista tehtävistä koitan räpiköidä läpi. Kokeeseen tuun menemään joko ihan täysin lukematta tai sitten luen pää hiessä. Aika näyttää, että kumpi.

Perjantai oli sitten jo parempi. Aamulla olin yhdessä ryhmässä missä näin A:n. Mä luulin ensin, että romahtaisin siinäkin, mutta mä oon näköjään päässyt A:aan kiintymyksestä yli. Mä jopa ihmettelin, että miten olin voinut kiintyä siihen. Todellisuudentajua löytyi siinä tilanteessa. Mun piti puhua joskus sen kanssa nyt jo menneet asiat läpi, mutta en mä enään halua ja tuskimpa haluaa sekään.

Viikonloppu oli ihan hyvä. Pipsa oli mulla yötä ja treenattiin molemmat päivät vaan sirkustemppuja. Syömisetkin meni hyvin, kunnes nyt iltapalalla oli pitsaa. Ne pääty pönttöön. Mulla piti olla, ettei mulle tarjota herkkuja. Noitten mielestä sitten pitsa ei vissiin ollut herkku. Mulle se oli herkku. Oksensin sen takia, koska en halunnut pilata mun syömisten kannalta hyvin mennyttä viikonloppua. En tiiä pitäiskö mainita pitsa-oksennus -jutusta Myrskylle. En haluais, että mua aletaan vahtimaan ruokailujen jälkeen. Se vaan on vaarana jos kerron Myrskylle. Haluun vaan noi pitsantarjoamiset pois. Siksi pitää ehkä mainita. En tiedä.

Huomenna täällä laitoksella on joku mysteerijuttu, mistä mulla ei oo enempää infoa, mutta ohjaajia pitäis olla paljon. En tiiä mitä ne täällä kaikki tulee tekee. Kuulin vaan sivulauseessa ton tiedon. Mä en tykkää jos on kauheesti ihmisiä ja kaikki säätää. Stressaan jo valmiiksi sitä, että kuinka paljon se tulee stressaa mua. Pitää varmaan pysyä pois jaloista ja keksiä tekemistä yksin. Myrsky tulee myös huomenna ja mulla olis pari pikkuasiaa, mutta en tiiä ehtiikö se kaikelta säätämiseltä hetkeks mun kanssa.

Ainiin ja "sopimusta" kuusi päivää suoritettu. 24 jäljellä. Ahmia ei tee ees mieli ja teriäkään ei ole. Toivottavasti tää kestää viä ainakin sen 24 päivää.