Forever alone

Miten mulla nyt sitten on mennyt? Paremmin, kai. En oo viillellyt sen viimekertasen jälkeen. Siinä mielessä menee hyvin. Mutta syömiset ei mee hyvin. Oon syönyt liian vähiä kalorimääriä ja oon laihtunut kilon tai kaksi. Eli mulla on kai nyt sitten se laihdutusvaihe päällä. Tää tarkottaa vaan sitä, että kohta alan taas ahmimaan. Sitä en odota innolla.

Mä sain ens kuusta alkaen itsenäiset lounas-päivällis-ruokailut maanantaista torstaihin joka viikko. Valehtelin kyllä pikkaisen Myrskylle, että sain ne. "Toivon, että ne menis hyvin!" Mun laihdutusvaihe saa mut valehtelemaan aina. En tiedä mitä oikeesti teen niitten ruokailujen kanssa. Skippaanko, syönkö pari porkkanaa ja oksennan vai ahminko. Se riippuu silloin meneillä olevasta vaiheesta. Myrsky kuitenkin uhkas ottaa multa kaikki mun itsenäiset ruokailut pois, jos kusen ton nyt. En haluu sitä, joten luultavasti koitan salailla mun oireilua siltä. En vaan osaa olla oireilematta. Sattuu salailla ja valehdella Myrskylle. Se oikeesti yrittää mun kanssa päästä eteenpäin ja mä vaan sabotoin, koska mä pelkään mennä eteenpäin. Sovittiin myös Myrskyn kanssa mennä uuteen vegaanikahvilaan ens viikolla. Jos mulla on laihdutusvaihe silloinkin, niin en tuu nauttimaan asiasta. Vittu kun ruoka on näin hankalaa.

Terapeuttini jäi kesälomalle, eli nyt oon joku kolme viikkoa omillani. Sanoin Myrskylle kuitenkin, että tarviin jotain tukea sitten laitoksen puolelta ja Myrsky lupas järjestää aikaa. Toivottavasti sen lupaus pitää. Mun pää ei kestä ilman keskusteluapua kauaa.

Mutta sitten vähän positiivisempaa. Mä oon menossa huomenna Helsinkiin ja kaikki vähäänkään aikaansa seuraavat tietää, että siellä on Pridekulkue sun muut. Mennään parin kaverin kanssa sinne. En oo ikinä ollut tommosissa, koska vanhemmat on homovastasia ja muutenkin rasisteja, mutta ne ei saa päättää mun mielipiteitä. Tää on siis multa näkymätön keskarinosoitus mun vanhempia kohtaan. Tottakai oon myös tukemassa kaikkia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tuttuja ja myös tuntemattomia. Jos näät mut siellä, niin tuu ihmeessä sanomaan jotain! En pure, mä lupaan!

Jotenkin outoa mennä tommoseen tapahtumaan, missä on paljon rakastavaisia ja mä oon yksin. Nää kaveritkin kenen kanssa meen ni on nykysin myös pari. Ja mä oon yksin. Missä on mun uljas prinssi tai prinsessa? Riippuu nyt kumpaan sukupuoleen satunkaan ihastumaan. Oon epätoivonen pikkuhiljaa. Oon jo 17 ja en oo koskaan pussannut ketään saati mitään muutakaan. Säälittävää.

Nonni eli positiivinenkin juttu kääntyi vollotukseksi mun toivottomuudesta. Hyvä minä...

Että sellasta

Mä tiesin, että kusee leirin jälkeen. Osastolle en joutunut, mutta ei mulla hyvinkään oo mennyt.

Mun ahmimiset loppui hiljalleen viime terapian jälkeen, eli jotain hyvää sain terapiasta. Muistaakseni ahmin joku kaksi kertaa terapian jälkeen, mutta sitten se vähän jäi. Mutta miksi?

Mä alotin taas viiltelemään, eli nyt mun laihdutus-ahmiminen-viiltely-kierteestä on näköjään viiltelyvaihe meneillään. En jaksanut ahmimisista johtuvaa painon nousua, joten purin pahan oloni sitten toisella tapaa. Erittäin fiksua, tiedän... Kävin siis ostamassa teriä, mutta oon antanut kaikki jo pois ohjaajille. Käteen jäi kasa pintanaarmuja ja pari teipattua jälkeä. Näin jälkeenpäin kaduttaa. Paljon.

Vaikka oonkin viillellyt tällä laitoksessa ennenkin, niin ohjaajat ei oo ikinä ollut samanlaisia kuin nyt. Multa on tänäänkin kysytty kuusi kertaa, että oonko saanut hommattua lisää teriä tai onko mulla vielä piilossa jotain. Kuusi kertaa!! Yks jopa vittuili asiasta. Ei niitä ennen oo kiinnostanut paskaakaan. Ihmettelen suuresti.

Tämä mun viiltelyvaihe on kääntymässä nyt pikkuhiljaa taas laihduttamisen puolelle. Viimeiset pari päivää kalorit on ollut vähäiset. Liikuntaa silti ei oo paljoa. Paino on pikkusen tullut taas alaspäin, mutta vaan vähän. Luultavasti tämäkin kääntyy kohta ahmimisien puolelle ja kierre jatkuu. Saa nähdä. Asiaan luultavasti vaikuttaa johonkin suuntaan se, että ensi kuussa saan luultavasti itsenäisiä lounas/päivällis-ruuanlaittoja. En tiedä vielä tarkemmin. Pitäis jutella asiasta Myrskyn kanssa, mutta se tulee vasta loppuviikosta. Pää käskee vetää pelkkiä kasviksia. Kattoo nyt miten käy.

Keskitysleiri

Selvisin leiristä. Just ja just. Vai selvisinkö?

Leiriä oli kulunut noin neljä tuntia, kun mä sanoin Myrskylle, että meen vaikka sitten kotiin sieltä kunhan ei tarvis olla siellä. Mä olin varma, että vanhemmat ottaa mut kotiin, koska niin ne aina lupailee, että aina koti on avoinna. No ne valehteli mulle. Ne ei suostunut ottaa mua kotiin, vaikka Myrsky soitti niille. Vitun valehtelevat paskakasat. Laitan todellakin välit poikki. Syynä oli, ettei edelliset kotilomat ole mennyt hyvin. Anteeks mitä vittua???? Ensinnäkin, mitkä kotilomat? En oo ollut kotona varmaan puoleen vuoteen lomilla. Ja sillonkin ne meni paremmin kuin osasin kuvitella.

Kärsin sitten siellä kylmässä hyttysten ja ampiaisten keskellä ja kuuntelin kiljuvia kakaroita. Plus syömiset kusi ja urakalla. Vedin aina salaa ohjaajilta ruokaa kaiken normiruuan lisäksi. Eikä se ahmiminen jäänyt vaan leirille. Oon ahminut sen jälkeenkin laitoksella salaa ohjaajilta, koska häpeän ahmimisia. En oo ollut edes vuorokautta laitoksella ja oon ahminut jo ihan liian monta kertaa. Paino noussut viikossa kolme-neljä kiloa.

Mun vointi on aivan surkea. Mä tiesin, että näin käy leirin jälkeen. Eilen meinasin jo tappaa itteni. Eli helvetin hyvin menee. Kohta onneksi terapia. Toivotaan, että sieltä saan jonkinlaista apua.

Vituiks meni tämä viikko

Mun tää viikko ei oo sisältänyt muuta kuin hirvittävää ahmimista ja oksentelua. Joka päivä useita kertoja. Mä tiesin, etten kauaa pitempään olis pystynyt pitämään syömättömyysvaihetta, mutta silti halusin olla ajattelematta ahmimisvaiheen varmaa tuloa. Tää menee aina näin. Nälkiinnytän-ahmin-oksennan... Paino noussut kivasti tän viikon aikana, niinkuin kaikkina aikaisempina ahmimisvaiheina. Eilen jopa satutin itseäni, koska en kestänyt painon järkyttävää supernousua. Koitin kyllä pyytää apua laitokselta, mutta ne ignooras mut. Eikä muuten ollut eka kerta kun ne noin teki.

Mä poistin recovery-maininnan mun instasta, koska oon siinäkin hommassa helvetin huono esimerkki. Haluanko mä parantua? Todellakin, koska ahmin nyt, mutta en halua parantua, jos laihdutan. Mä niin tarvisin sen kunnon pohjakosketuksen, että tajuaisin alkaa parantua kunnolla.

Oon ollut tän viikon aikana ihan helvetin loppu. Tuskin oon noussut sängystä. Pari kertaa näin kavereita ja se vasta oli saavutus. Oon ollut aivan helvetin masentunut ja toivoton mun tilanteeseen. Aina mietin, että huomenna uus alku ja aina se kusee jo aamun ekoina tunteina k-menun hasselpähkinälevitteeseen, popcornpussiin ja puolikkaaseen leipäpakettiin. Ja sessio toistuu päivän aikana vielä monesti.

Mun rahat on laitoksen kansliassa ja mulle ei olis saanut antaa niitä, koska käytän ne ahmimisiin, mutta vaan Myrsky taitaa tietää asiasta. Se ei vissiin ollut delekoinut asiaa muille ohjaajille. Hienoa toimintaa laitokselta ja Myrskyltä taas kerran. Siis oon käyttänyt järkyttävän määrän rahojani tällä viikolla sessioihin. Tää on ihan helvetin kallista. Ja kaikki alas pöntöstä. Hyvä minä.

Mulla alkaa maanantaina kahden yön kidutusleiri kakaroitten kanssa. Me sovittiin terapeutin kanssa, että yritän parhaani mukaan selvitä siitä ilman osastoa. Saa nähä miten käy. Odotan kauhulla sitä leiriä ja näillä näkymin se sisältää pelkkää paskaa. Miten ihmeessä mä selviin sen yli? Vinkkejä kaivataan...

Ainiin ja tähän loppuun iso kiitos kaikille lukijoilleni! Tänään meni rikki 100 000 näyttökertaa. En olis ikinä uskonut näin isoa lukemaa mahdolliseksi. Kiitos!!

Totuus

Mun ojassauimisseikkailun jälkeen mulla oli pari erittäin huonoa päivää. Onneks mun ihanat kaverit jakso piristää ja oon jotenkin päässyt nousemaan sieltä supermasennuksen syövereistä. Vielä on silti vaikeeta. Myrskyn kanssa ei olla ehditty juttelemaan tapahtuneesta ollenkaan. Terapiakin on vasta huomenna. Terapeutti ei tiedä tästä vielä mitään. Miten mä oikeen saan selitettyä tän kaiken sille?

Mä en saanut mitään seuraamuksia mun seikkailusta. Oon avohuollon sijotuksella eli mua ei saa rajottaa. Oli siinä varmaan joku muukin syy, mutta mulla meni sillon se tieto toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olin niin maassa ja toivoton, etten sisäistänyt kunnolla asioita. Varmaan pahin rangaistus mitä tästä seikkailusta sain on, että mikään ei muuttunut. Kaikki on samaa paskaa täällä laitoksessa. Joudun edelleenkin joko leireille tai kotiin. Molemmat on yhtä pahoja. Ketään ei edelleenkään kiinnosta mun paha olo. Mä en edes jaksa yrittää selittää sitä noille. Lasken päiviä siihen, että koska viimeistään pääsen pois täältä. Niitä päiviä on vielä liian monta. Ihan liian monta.

Mainitsin viime postauksessa, että mun syömiset kusee ja se on varsinainen asia mitä tulin tänne nyt kertomaan. Mä en oo uskaltanut kertoa siitä vielä teille, koska munhan pitäis parantua, vai? Niinhän yhdessä kohtaa sanoin. No, tää on nyt sitten relapse no.2.

Mä oon pikkuhiljaa vähentänyt syömisiä nyt kolmen viikon ajan. Ensin mun piti vaan lopettaa ahmiminen ja alkaa käymään salilla, jotta saisin lihaksia pariakrobatiaan. ja jotenkin sitten siitä ruokamäärä vähentyi vähenemistään ja liikunta lisääntyi. Oon reilussa kolmessa viikossa laihtunut yli neljä kiloa ja loppua ei näy. Syön korkeintaan kolme kertaa päivässä, mutta usein vaan kaksi. Kalorit on ihan liian vähän. Mä en osaa lopettaa.

Terapeutti tietää tästä ja siksi mun terapiaa lisättiin kahteen kertaan viikossa. Se on huolissaan. Myrskykin tietää, mutta sen mielestä mä oon ihan hyvävointinen ja terve. Kumpaa mun pitäis uskoa? Pää sanoo, että näytä sille Myrskylle, että en oo terve ja osaan laihduttaa. ehkä mä teenkin niin. Tai sitten mä alan ahmimaan kuten aina ennenkin. Toivottavasti silti en ihan vielä ala.

Mitä mä teen? Keneen mä uskon? Mä oon hukassa...

Olin tyhmä, tiedän sen

Eilinen meni niin huonosti kuin voi vaan mennä. Mulla oli kinaa Myrskyn ja laitoksen johtajan kanssa. Mä koitin puhua mun pahasta olosta, mutta edelleenkään ne ei välittänyt. Mulla oli taas vaan erittäin paskoja vaihtoehtoja mistä valita. Joko meen kotiin tai kitumaan leirille. Molemmat tulee johtaa osastolle. Ne ei ottanut mua tosissaan vaikka sanoin senkin. Olin erittäin hermostunut ja ahdistunut, koska en oikeesti halua sinne osastolle, mutta näyttää siltä, että oikeesti kohta oon siellä joka tapauksessa. Mä vaan itkin ja olin erittäin toivoton. Aina sama juttu toistuu mun elämässä. Pelkkiä paskoja vaihtoehtoja tarjotaan. Mä en jaksanut...

Mä lähdin sitten vetää laitoksesta. Tarkotus oli kävellä jonnekkin kauas metsään tai jonnekkin, mihin ei varmastikkaan tuu ihmisiä. Suunnitelmana oli hitaasti kitua jossain piilossa, kunnes keksin tavan tappaa itteni. Noh... Mulla oli yks paikka mielessä, mutta siellä oli ihan helvetisti kalastajia ja mä en halunnut yhtäkään kysymystä, että mitä minä (en ollut todellakaan missään metsässäkulkemisvaatteissa) teen jossain pusikossa täysin hysteerisen sekamelskan näköisenä. Mä sitten suuntasin yhden sillan alle piiloon ihmisiä, kunnes mun jalka uppos ojan viereiseen penkereeseen ja onnistuin kaatumaan puhelimeni kanssa jääkylmään mutaveteen. Siinä kohtaa mä hajosin lopullisesti. Olin läpimärkä ja mun puhelin sekoili. En saanut soitettua laitokseen taikka hätänumeroon.

Mä lähdin sitten erittäin räjähtäneen näköisenä kävelemään tietä pitkin etsimään ihmisiä, jotta voisin soittaa apua. Ja ihmiset vittu ajo autolla vaan ohi ja mulkoili mua. Kiitos ihmiset... Lopulta löysin kaks nuorta miestä tien vieressä pysäkillä ja pyysin, että saan soittaa hätänumeroon. Sain toiselta kännykän, soitin hätänumeroon ja selitin, että oon hatkoilla ja oon kylmä ja märkä ja kaikki on vituilleen. Hätäkeskuksesta sanottiin, että poliisi lähtee tulemaan hakemaan mua. Siinä kohtaa nää kaks nuorukaista lähti pois paikalta, koska kuulemma niitten ei kannata olla poliisien kanssa tekemisissä. Mä jäin siihen tien viereen yksin märkänä ja kylmissäni itkemään. Mä en edes tiennyt missä mä tarkalleen olin, koska olin kävellyt tosi kauan.

Poliisi tuli siihen ja heti perään ambulanssi ihan varmuuden vuoksi tarkastamaan, etten ollut missään hypotermiassa. Mä vaan tärisin ja itkin. Laitokselta tuli sitten siihen Myrsky ja yks toinen ohjaaja ja ne jutteli poliisien kanssa ja ne päätti, että mun on parasta palata takasin laitokseen. Sinne mäkin halusin, koska halusin vaan takasin mun omaan suihkuun, koska olin täynnä mutaa.

Mä astuin sitten ulos ambulanssista, missä olin ollut tutkittavana ja näin siinä kohtaa Myrskyn ja sen toisen ohjaajan ekaa kertaa siinä tilanteessa ja Myrsky melkein alko nauraa mulle, vaikka se näki, ettei mulla ollut yhtään hauskaa. Mä vähän loukkaannuin siitä.

Mä porasin tyyliin koko matkan takasin laitokseen ja porasin suihkussakin ja oon ollut erittäin masentunut ja epätoivoinen siitä lähtien. En todellakaan pystynyt menemään aamulla yhteen ryhmäänkään vaan sen sijaan otin vaan tarvittavan ja oon vaan koomannut koko aamupäivän. Yöllä en nukkunut melkein ollenkaan.

Mä pelkään, ettei asiat muutu vieläkään. Myrsky tulee huomenna ja meidän todellakin täytyy jutella jatkosta. Mä en vaan jaksa enää tätä.

Näin btw sossu ei näköjään suostu mun omille muuttoon. Eikä varmaan suostu vanhemmatkaan. Tää ilmaistiin mulle erittäin vittumaisesti ton saman kinan aikana ja tää oli yks asia miks mä olin niin toivoton. Mä en haluais viettää tässä laitoksessa enää päivääkään, mutta mulla ei oo kuin vaan paskoja vaihtoehtoja tähänkin. Joko kidun täällä tai kidun kotona. Mun pitäis varmaan soittaa sossulle ihan itse, koska meijän palaveri on vasta joskus pitkän ajan päästä.

Ja sitten ihan toinen asia. Mun syömiset on taas kussut tässä näin pari viikkoa, mutta niistä kerron toisessa postauksessa. Nyt en jaksa alkaa selittää. Tää postaus on ihan tarpeeks pitkä muutenkin.

Oon vaan niin loppu...

Mä haluun pois täältä

Mulla on mennyt hermo tän laitoksen toimintaan. Lopullisesti. Haluan vaan lähteä täältä ja muuttaa omaan kämppään. Nyt heti. Mä selitän:

Mulla on ollut tosi yksinäinen olo jo jonkin aikaa. Jossain edellisissä postauksissa oon saattanut mainita, kuinka mua ei auteta käytännössä yhtään missään, vaan mun pitää selvitä itte. Joo kyllä mä selviinkin, mutta mitä mä täällä teen, jos pärjään hyvin itsekin. Mulle lupaillaan kauheasti, että joo hoidetaan yhdessä ne raha-asiat sun muut. Joo ei hoidettu. Itte joudun yksin niistä kyselemään, koska kenelläkään ei oo aikaa tai kiinnostusta hoitaa niitä asioita mun kanssa. Myrskykin lupailee kauheasti, ja harvoin se niitä toteuttaa. Joo ymmärrän, että tilanteet muuttuu, mutta mulle vois edes ilmottaa, että hei hoidetaanko se asia huomenna, koska tuli kiirettä. Hirveen vaikeeta toi ohjaajien kommunikointi.

Mä voisin listata ziljoona syytä tähän, että miks tää laitos on tuntunut pitkään jo väärältä paikalta, mutta en jaksa. Tossa ylhäällä oli ne tärkeimmät.

Viimeinen niitti tuli eilen. Täällä laitoksella on kesän aikana kaks kesäleiriä. Muitten mielestä saattaakin kuullostaa kivalta, mutta minä ja mun ahdistus ei tykkää. Mä en nauti tylsistä päivistä kiljuvien kakaroiden kanssa tai unettomista öistä. Lisäksi normirutiinien rikkominen ja epävarmuus lisää mun ahdistuksen tuhatkertaiseksi. Mä koitin asiallisesti keskustella vaihtoehdoista, mutta sain tietää, että noi leirit on kaikille pakollisia ja aloin vaan itkemään. Mä tiedän, että leirien rasitus ja ahdistus saa mut luultavasti tekemään jotain joka saa mut osastolle. Mä sanoin siitäkin, mutta ohjaajia ei kiinnostanut paskaakaan. Eli mun näköjään pitää kärsiä, vedellä ziljoona tarvittavaa ja hakata päätäni puuhun tai jotain. Ohjaajille tää on näköjään ihan sama.

Mä meinasin jo eilen lähteä tappamaan itteäni, koska en tuu selviimään leireistä, eikä mulla näköjään oo vaihtoehtoja. Mä tappelen ton ajatuksen kanssa koko ajan. Leirit sattuu vaan olemaan yhtä kauheita kuin koti. Mä en yksinkertaisesti kestä niitä.

Mun ainoa "järkevä" vaihtoehto siis on omilleen muutto, jos sossu suostuisi siihen. Muuten se on vissiin kuudes osastojakso tai jotain. Mä en muista, että koska mun seuraava sossupalaveri on, mutta jos se ei oo pian, mä laitan vaikka jotain sähköpostia sossulleni ja koitan puhua sen kanssa.

Mä niin haluun vaan pois täältä.