Kaikki menee huonosti

Syömiset menee ahmimiseksi, koulutehtävät jää tekemättä, tulee luvattua liikoja, pitäisi jaksaa elää, pitäisi jaksaa olla vaan...

Mä kärsin. Mä sala-ahmin tänäänkin. Paino nousee. Reidet kasvaa. Ahdistaa.

Koulu kärsii. Läksyt jää tekemättä. Ens viikolla on koeviikko. En jaksa lukea.

Tuli luvattua, että autan Hipsteriä matikassa. Jaksanko mä edes sitä? Viikonloppuna pitäs tehdä matikasta iso tiivistelmä Hipsterille. Kuka ottaa näin isoja paineita pienestä asiasta? Minä.

Halu yksikköön on kova. Laitoin A:lle viestiä. Se ei vastannut. Ne koitti soittaa, mutta en uskaltanut vastata. Itken ikävästä aina öisin...

Alamäkeä taas

Mut laitettiin lomille osastolta. Perjantaina on välipalaveri ja seuraavan viikon keskiviikkona on loppupalaveri ja uloskirjaus. Lomilla olen koko tämän ajan, vaikka olenkin kirjoilla osastolla. Lomien jälkeen alkaa reilun kuukauden ellei jopa kahden kuukauden odotteluaika kotona. Yksikköä on ikävä. Ja A:ta on ikävä.

Mä en tuu jaksamaan tätä. Mä tiiän sen jo nyt. Joko mä alan viiltelemään tai mä tapan itteni. Ensimmäinen voi tapahtua jo tänään. Mä tarvisin jonkun. Nupoaika on vaan kahden viikon välein, jos silloinkaan. Nyttenkin ne peruutti ajan. Mä tarviin apua. Mä en jaksa kotona. Miks meninkään kusee yksikön.

Laihdutuskaan ei onnistu. Kahtena viimeisenä päivänä oon lihonnut kaiken mitä olin aikaisemmin laihtunut. Mä sala-ahmin kotona. Onneks kotona ei oo niin paljoo ahmimisruokaa. Lihominen masentaa. Mä haluun taas kuolla.

Mitä mä teen? Osasto on vaan haitaksi, yksikköön en pääse ja nupolla on käynnit liian harvoin.

Olisko parempi vaan luovuttaa ja kuolla?

Uloskirjaus?

Sanoin torstaina lääkärille, että en halua olla enää osastolla. Pakkohoitoon kriteerit ei täyty, joten sovittiin maanantaiksi hoitokokous. Nyt olen lomilla. Voi olla, että maanantain jälkeen loma jatkuu , mutta uloskirjaus siirtyy hieman. Tällä tavalla mulla olis mahdollisuus palata osastolle ilman säätämistä, jos vointi laskee.

Nyt lomilla oon nähnyt Ancattea, yhtä osastokaveria ja tänään näen Enkeliluun. Tekemistä on siis riittänyt.

Enkeliluu on yksikössä ja olisin halunnut käväistä nopeasti siellä vaikka hakemassa hänet mukaan kaupungille, mutta se kiellettiin. En saa mennä yksikköön sisälle. Meinasin alkaa itkemään kun sain tietää. Tuntuu, että yksikön väki on hylännyt mut...

Syömisistä sen verran, että en ole pahemmin syönyt ollessani kavereiden kanssa. Zeroa on mennyt senkin edestä. Kävin aamulla vaa'alla ja olin laihtunut noin kilon. Tästä tää taas alkaa. Tavotteena on mahtua farkkuihin joihin mahduin noin 10kg sitten. Älkää huolehtiko, en mä laihduta liian alas, koska sitten hoitotahot voi kieltää multa yksikön. Yksikkö menee tän edelle. Mä laihdutan vaan niin, että mahdun farkkuihin.

Pakkospurtteja

Olin lihonnut maanantain punnituksessa. Sitä tää sokerin mässyttäminen tekee. Miksen mä vieläkään opi? Mun ajatukset on tosi syvällä syömishäiriössä, mutta teot ei oo. Haluun jo täältä osastolta kotiin, koska siellä on vähemmän houkutuksia ja enemmän tsemppikavereita. Enkä pääse liikkumaan paljoa. Mulla on vaan max puolen tunnin ulkoilut. Sillon meen aina juoksemaan.

Oksensin sitten muuten tänään taas. Ei ollut kivaa. En suosittele.

Muutin instanimeni

Tein vähän niinkuin siivouksen mun installe. Poistin kaikki joko liian triggeröivät tai tylsät tilit. En myöskään halunnut olla recovery-tili enää. Enhän mä kunnolla ees haluu parantua. Muusta kyllä joo haluaisin parantua, mutta en sh:sta. Uusi instanimi on siis @harm.aa .

Mä suunnittelin jo sitä, kun joudun kotiin tän osastojakson jälkeen. Ryhdyn silloin varmaankin vegaaniksi, koska silloin hoitotahot eivät voi kieltää. Rajotan myös muutenkin syömisiä ja liikun paljon joka päivä. Mulla on kotona kuukaudesta eteenpäin aikaa toteutta mun suunnitelmaa ennen yksikköön pääsyä. Tosiaan yksikköön pääsen vasta joskus lokakuun jälkeen. Päivästä ei ole ollut vielä puhetta.

Osaston jälkeen haluan sitten tsemppikavereita laihdutukseen. Muutaman kanssa olenkin jutellut, mutta ne ovat jääneet tauolle osaston takia. Pistäkää muistiin, jos haluat musta tsemppikaverin. Ilmoittelen sitten lähempänä ajankohtaa mun kik-nimen yms. Plussaa olis, jos asuisit lähellä mua (satakunnassa) niin voitais lenkkeilläkkin yhdessä.

Pullansiivu liikaa

Mun syömiset menee niin ja näin. Tekis niin mieli ahmii, mutta onneks en täällä pääse. Syön sitten ruuilla aina liikaa omasta mielestä. Monena päivänä mennyt jälkiruokaa, kakkua tai pullaa välipalalla sekä liikaa kaikkea muuta. Kalorit jossain 1200-1600. Liikuntaa mulla on, mutta ei se riitä, koska istun suurimman osan päivästä paikallani. Kohta saan ulkoiluluvat. Sitten menen aina vartiksi juoksemaan läheiselle polulle tai futiskentälle. Tulee sitten niin poltettua niitä kaloreita.

Tänään on ollut huono kroppapäivä. Makasin suihkun lattialla ja kauhistelin mahaani. Haluan liikkumaan kunnolla. Täällä osastolla on laihoja syömishäiriöisiä. Mä en kuulu niihin. Oon edelleen lähempänä ylipainoa kun alipainoa, vaikka olin laihtunut jonkun kilon. Paastota en saa, mutta saisinkohan skippailtua pari ruokaa? Sitten ne kalorit vois pysyä alle rajan.

Haluaisin jo yksikköön. Kuukaudesta karenssissa on mennyt vasta puoli viikkoa jos sitäkään. Päivät matelee hitaasti eteenpäin. Mä vaan istun ja kudon sukkia. Oon tehnyt nekin jo melkein valmiiksi.

Satuttaa kun kaveri laittaa ig kuvia mun vanhasta huoneesta. Haluisin itkee, mutta en pysty. Omahoitajat tulee yöhön. Paljonkohan niille uskaltaa puhua? Kuitenkin kertoo lääkärille ja lääkäri totee mut liian huonokuntoseks yksikköön. Huoh...

Kuukausi alkaa NYT

Kuukauden joudun vielä olemaan osastolla. Lääkäri ei usko mua ollenkaan. Suostuin silti ns. vapaaehtoiseen hoitoon. Liikunta ja toiminnallinen terapia alkaa huomisesta. Jotain tekemistä päiviin sentän.

Mun yksi kaveri pääsi yksikköön ja se on nyt mun huoneessani. Näin sen instasta. Tuli melkein tippa linssiin.

A:lta täytyy pyytää anteeksi, kun mä taas mokasin. Se on kyllä lomilla nyt. Koskakohan se tulee töihin?

Alla mun tekemä Doge

Tulin vaan ilmottamaan

Tajusin just, että oon liian masentunut kattomaan mun toiseks lempi sarjaa Netflixistä... Mä inhoon tätä

Lääkärit ei ymmärrä

Lääkäri haluu pitää mua täällä ainakin kuukauden. Maanantaina selviää varmaksi kuinka pitkään joudun olemaan täällä. Lääkärit ei ymmärrä mua. En mä haluu tehdä enää mitään ittelleni. Ne ei usko. Mulla on ikävä yksikköä...

Laihdutus sujuu ihan hyvin kun en pääse ahmimaan. Liikuntaa ei ole miltei ollenkaan kylläkään. Syön päivässä 800_-1200 kaloria, mutta en ole nälkäinen. Mun ruokahalu on kadonnut. Hyvä niin. Koitan saada painon terveellisissä rajoissa niihin lukemiin, jossa vaatteet taas mahtuisivat päälle. Mulla on ikävä mun lempifarkkuja...

Täällä osastolla on ollut aikaa miettiä kaikenlaista. Oon värittänyt aika paljon, pelanut wiitä ja kattonut tv:tä. Jos mä joudun jäämään tänne niin haluan vapaaehtoiseen hoitoon, koska silloin saa helpommin ulkoiluja plus muita aktiviteetteja. Mä kaipaan tekemistä.

Ancatten exä on ehkä täällä, mutta en ole varma siitäkään. (Laita mulle viestiä Ancatte!)

Postailen taas joskus kun jaksan. Viimeistään seuraavan hoitopalaverin jälkeen!

Osastolla taas

Mä olin idiootti eilen illalla. Mä tein jotain tyhmää, mistä on jäljet mun kaulassa. Tänään sitten tuli pakkohoitolähete osastolle. Oon täällä ainakin maanantaihin tai noh, jos ihme tapahtuu niin vaan huomiseen. Ahdistaa tää paikka.  Huomenna otetaan verikokeet. En nauti. Haluun vaan äkkiä pois...

Mites se laihdutus? Tänään mennyt joku 600kcal ja iltapala täytyy vielä syödä. Täytyy syödä vähän enemmän illalla, koska yksi hoitaja katteli vähän mun syömisiä. En saa herättää huolta nyt siihen suuntaan. Laihdutus kuitenkin jatkuu.

Silmiin sattuu itkeminen. Miks tässä piti käydä näin taas? Miksen mä vaan osaa olla kunnolla? Mulla ei oo enää motiivia elää. Miks mä sitten olen vielä täällä?

Äiti tuo tavaroita illemmalla. En haluis nähä sitä. Pelottaa sen reaktio.

Haluun pois täältä.

Mua triggeröi nyt

Hipster on täällä yksikössä aloittanut jonkun "healthy lifestyle" jutun. Se liikkuu joka päivä, ei syö herkkuja ja syö alle puolet tarvittavasta kalorimäärästä. Me laskettiin yhdessä. Tai mä laskin, koska olen huolestunut. Pidin hänelle pienen saarnan. Tarviikohan mun kertoa hoitajille mun huolesta? Hipster on perfektionisti, joten alttiutta syömisongelmille löytyy sieltäkin. Hipster varmaan suuttuu mulle tästä postauksesta ja tutuilta voi tulla paskaa niskaan. "Mitä sää nyt Hipsteriä ahdistelet?" "Pidä kiinni omista asioista!" "Saatanan tunkeilija!" Mä kuvittelen noi jo mielessäni.

Mun syömiset menee päin persettä. Saarnaan Hipsterille, mutta itse laihdutan, katson thinspoa ja syöksyn muutenkin alemmas. Tällä hetkellä mun recovery taitaa liittyä vain masennukseen, jos siihenkään. En ole ahminut pariin päivään. Yökkö tulosti mulle suuntaa antavan ruokaohjeen. Pitäisi vielä itse tehdä kunnollinen ja teipata se oveen. Haluaisin seinät täyteen thinspoa. Sitä ei varmaan sallita. Haluan laihtua, että mahtuisin takaisin vaatteisiini. Plus 13kg jätti jopa rintsikat liian pieniksi. Jopa normaalipainon alaraja sopisi nyt tähän tilanteeseen. Mitäköhän mun paino on nyt?

Mä kaipaan laihdutuskaveria. Hyödytön ei ole ottanut yhteyttä pitkään aikaan ja itse en uskalla. Haluaisin lenkkiseuraa ja motivaattoria lähelle. Tulisiko sinusta aktiivinen tsemppaaja mulle? Ota yhteyttä vaikka instassa (@recovering_saara).  Täytyy ottaa nyt itseä niskasta kiinni!

Miksen mä vaan vois olla iloinen?

Mä latasin kaikkia masennuskuvia koneelle, jotta saan ne tulostettua kollaasia varten. Hoitaja vähän niinkuin antoi luvan, mutta en tiedä tykkääkö se mun kuvista. Meinasin ladata myös kasan thinspoa, mutta en kehdannut. Se olisi jo varmaan ollut kiellettyä. Haluaisin tehdä thinspo-kollaasin motivoimaan huoneen seinälle. Eilenkin ahmin... Kolme pussia karkkia. Vitun läski! Mä en enää osaa syödä. Haluaisin selkeän ruokasuunnitelman. Sen avulla voisin vähän saada syömisiä kuntoon. Mä haluan parantua ja laihtua samaan aikaan. Mutkikasta...

Mä taidan pyytää korvaavaa hoitajaa soittamaan mun ravitsemusterapeutille jos saisin mun osastoaikasen suunnitelman käyttöön. En muista sitä ulkoa enää. Sillä mä laihduin hitaasti, mutta varmasti. Liikuntaa pitäisi lisätä. Muute oon kohta läskimpi kuin koskaan ennen. Viime punnituksessa olin alle kilon päässä mun suurimmasta painosta. Oikeen hävettää. Koska mä otan itteeni niskastaa kiinni?

Koulu menee päin persettä. En jaksa enää istua hissan tunneilla, koska ei ole läsnäolopakkoa. Teen sitten tehtävät yksin. Käyn sitten kokeessa. Ensi jaksossa olisi tarkoitus ottaa  vielä yksi kurssi lisää. Kauhistuttaa jo valmiiksi. Se on silti vähemmän kuin ns. normi-ihmisillä. Oon loppu jo nyt. Masennus vaan nousee.

A on ollut vasta alle viikon lomalla ja mä oon ahminut jo kolme kertaa, lopettanut kurssilla käymisen, aikonut lopettaa nupokäynnit ja masentunut huomattavasti. Mä tarviin A:ta. En tykkää puhua mun korvaavan kanssa. Se on liian pirteä. Mietin jopa viiltelyä, mutta en uskaltanut viiltää. Pelkään potkuja täältä yksiköstä. Yökkö on tänään ihan kiva joten koitan varmaan puhua sille. Ahdistaa...

Mitäs vielä? Olisin lähtenyt pokemonjahtiin vähän kauemmas, mutta kuulemma autossa oli liikaa tavaraa. Mun päässä se kääntyi heti, ettei mua haluta mukaan. Miksei niitä tavaroita voi siirtää? Olisin vaan halunnut seuraa ja tekemistä. Mut jätetään täällä yksikössäkin yksin aika usein tai siltä se ainakin tuntuu. En myöskään kehtaa mennä mukaan, jos muut ovat jo tekemässä jotain. Olen siis yksin ja tylsistyn mikä johtaa siihen, että ajatukset kasaantuu ja alkaa ahdistamaan. Huoh... Miksen mä vaan vois olla iloinen?

Tyhjä olo

A jäi lomalle tällä viikolla. Se pysyy poissa liian kauan. On vaan kestettävä. Sattuu...

Oon nyt kotilomilla. Tänään on tylsä päivä. Ulkonakin sataa. Ahdistaa...

Huomenna näen Ancattea! Can't wait! Hän lähti yksiköstä vähän aikaa sitten. On ollut ikävä. Tein hänelle läksiäislahjaksi virkatun Charmanderin ihan itse. Joo piti sekin mainita...

Sekalainen postaus, äääääääk!

Nupohenkilö vaihtui. Nyt mulla on joku transumies. Tai siis se on nainen, mutta näyttää ja kuullostaa mieheltä. Mulla ei oo mitään transuja vastaan, älkää niin luulko. Käytän hänestä nyt vaan tuota nimeä. Haluaisin lopettaa nupon heti... Meillä ei oikeen suju.

Sekalainen postaus, anteeksi...