Tauko

Mun on pidettävä vähän taukoa tältä blogin puolelta. Mun on nyt kunnolla keskityttävä vaan itteeni. En tiiä kuinka kauan tauko kestää, mutta palaan kyllä!

Yksikköön takas

Mä pääsin yksikköön. Oon helpottunut. Tää pelasti mun hengen.

Lääkärintapaaminen

Lääkäriä ei kiinnosta mun huono olo. Se vaan tarjoo lihottavaa lääkettä. Kotona mitkään lääkkeet ei auta. Täällä on liian paha olla. Itkettää, mutta ei saa itkeä. Muuten iskä huutaa mulle. Mun kipuraja on perjantaissa. Jos ei sillon rupee tapahtuu asioita yksikön suuntaan, niin mä tapan itteni. Lääkäri ei ottanut sitäkään todesta vaikka sanoin senkin. Yksikössä olis paikka, mutta kukaan ei halua kirjata mua sisään. Auttakaa mua! En kestä!

Mä mokasin taas kaiken

Mä viiltelin eilen illalla. Olin viillellyt jo kotilomilla. Mä olin idiootti ja kerroin kuntoutumisyksikölle ja palaverissa päätettiin, että jouduin kotiin. Ei olis pitänyt kertoa. Ahdistaa ja sattuu. On ikävä A:ta. Voi olla, että pääsen takasin tai sitten en. Torstaina on lääkärin aika. Mä koitan puhuu sen ympäri, että se päästäis mut takasin yksikköön. Muuten tapan itteni. En jaksa enää tätä paskaa.

Iskä oli myös palaverissa. Kun me lähdettiin sietä ni se vaan huusi ja valitti mulle, että kuinka mun pitäs olla hiljaa ja "rauhottua". Okei en sitten näytä tunteitani jos siitä ragetaan. Iskä ajo kotiin jotain kamalaa kiertotietä ja mä pelkäsin, että se ajaa suutuspäissään päin rekkaa tai jotakin. Oon nyt kuitenkin kotona. Ja mua ahdistaa...

Jätetty

Käytiin äsken kattomassa yksikön kanssa Kerro minulle jotain hyvää -leffa. Itkin kuin vesiputous. Ehkä myös leffan takia, mutta myös sen takia, että samaistuin naiseen niin voimakkaasti.

SPOILER ALERT! Eli lyhyesti sanottuna mies jättää naisen yksin ja ne ei voi enää koskaan tavata. Naiselle jää vaan muistot. Ja kaikki itkee...

Mä oon kokenut sen tunteen niin monta kertaa. Jo ala-asteella kaks kaveria jätti mut eri vuosina. Osastolla kaikki hoitajat, varsinkin Enkeli. A jättää mut ehkä syksyllä. Miten mä enää kestän sen???

Se tunne painaa sut sänkyyn. Se ei anna sun hengittää. Se sekottaa sun mieles ja se kestää loputtomiin. Aina kun sä luulet, että helpottaa niin se tulee takasin kahta kauheampana. Se on maailman raskain tunne; kun rakastamasi henkilö jättää sut yksin, ihan yksin...

Kuinka monta kertaa ihminen kestää sen? Kuinka monta kertaa mulla on jäljellä? Onko mulla lupa hajota taas?

Mä oon hajoomassa taas

Kotilomat viä mua alaspäin koko ajan. Sattuu olla täällä. Liikaa muistoja. Ei ole tekemistä. Ahdistaa. Tarvittavia on liian vähän. En pysty menee edes nukkumaan. Haluun viiltää. Kotona en voi. Oikeesti pitäs keksiä ratkasu tähän asumiseen. Tuleekohan A maanantaina. Haluun puhua sille.

Mä oon vajoomassa taas syvemmälle. Mä tunnen sen. Mulla on ollut tää sama tunne ennen osastojaksoja. Pelottaa. En halua osastolle. Viime kerta oli tarpeeks kamala. Haluun päästä jo eteenpäin osastosta ja  niistä ihmisistä. Sattuu, jos joutuu palaamaan. Ihan liikaa kipua.

Mä tein jotain tyhmää eilen yksikössä. Ei mitään vaarallista tai hoitajille välittömästi kerrottavaa, mutta jotakin joka voi johtaa huonoihin asioihin. Mä tunnen, että se tulee johtamaan hyvinkin pahoihin asioihin. Mä tiesin mitä tein, mutta en voinut lopettaa. Enkä uskaltanut vielä kertoa hoitajille. Ainoo mikä vois pysäyttää tän lumipalloefektin olisi A:lle kertominen. Mä vaan en tiiä, että pystynkö mä siihen.

Nyt meen vetämään tarvittavia vähän reilummalla kädellä (ihan turvallisesti silti) ja meen kai nukkumaan...

Koita jaksaa

Mä oon huolissani Hyödyttömästä. Sillä on paha olla. Pelkään, että se tekee jotain ittelleen. Koita jaksaa rakas ♡ .

Oon ittekkin aika hajalla. Huomenna kotilomille. En kestä. Mitä mä teen koko viikonlopun? Ahdistaa jo valmiiksi. Olispa mulla joku muu paikka johon karata. En voi puhuu hoitajille. Vaan tyhmiä vuorossa. A:kin tulee vasta joskus ens viikolla. En kestä.

Stressaan. Sattuu.

Mä oon niin helvetin ulkopuolinen

Mä en kuulu mihinkään kaveriporukkaan. Täällä yksikössä on kaks pientä porukkaa. Mä oon niitten välissä. Kuulun osittain molempiin, mutta kumpaankaan en kunnolla. Haluisin niin osata olla jommassa kummassa. Haluaisin saada olla jommassa kummassa. Ei ne aina pyydä mua mukaan. Ne puhelee keskenään ja mä oon ulkona. En tiiä mistä ne puhuu ja en uskalla kysyä. Mä en uskalla ees kysyä, että saanko olla niiden mukana. Nytkin ne meni huoneeseen juttelee. Mä seisoin oven takana ja mietin, että koputanko. Noh, en koputtanut. Tulin vaan kirjottaa tätä. Haluisin kuitenkin kertoa Ancattelle tai Enkeliluulle mun tunteista. Haluisin kuuluu niitten porukkaan. Me puhutaan niistä asioista mistä mä tykkään. En mä kuitenkaan uskalla puhua niille. Mä vaan kärsin tuskissani. Ja ketään ei kiinnosta. 

Ihan liikaa jäätelöä

Mun syömisille pitäs oikeesti tehä jotakin. Syön niin paljon. Hoitajia ei kiinnosta. Viikon päästä on palaveri. Täytyy kysellä asiasta. A tulee myös yöhön. Voi sillekin valittaa.

Tää on nyt vaan tynkäpostaus. Ei jaksa nyt enempää. Aattelin vaan ilmottaa, että sama paska jatkuu.

Läskiiiiiiiii!

Söin tänään kolme jäätelöä ja hampurilaisen ranskalaisilla sekä paljon muuta. Paino nousee ja ahdistaa. Yövuorossa ärsyttävä hoitaja. Haluun viillellä.

A ei jutellut mulle tänään vaikka sanoi niin. Ei sitä kiinnosta. Se vaan heittää läppää ja pelleilee. Mulla on paha olla ja kukaan ei nää sitä. Mä esitän jotain ihan muuta. Syön kuin pieni sika ja näyttelen ettei se satu. Oikeesti sattuu.

Oon lihonnut noin 4kg per kuukausi noin kahden kuukauden aikana. Yhteensä ainakin 9kg. Näiden mättöjen jälkeen en ihmettelekkään vaikka olisi enemmänkin. Oon kohta ylipainonen tätämenoa. Vittu.

Pitikin vielä mainita, että luen kyllä teidän kaikkien kommentit ajatuksella, mutta en jaksa vastata aina niihin. Anteeksi. Oon huono tässäkin.

Tynkäpostaus taas. Ei vaan jaksa...