Asiaa aspergerista

En ole täällä blogissa tainnut mainita aspergerista kertaakaan. Tai ei mulla ole ''puhdasta'' aspergerdiagnoosia, mutta erittäin vahvoja piirteitä kuitenkin. Psykologi sanoi, että olisin saanut diagnoosin, jos minulla olisi pakkomielle johonkin. Mitään merkittävää pakkomiellettä en tosiaan ainakaan usko, että minulla on, eli papereissa lukee vain aspergerin piirteitä.

Vaikka puhdasta diagnoosia aspergeristä en omistakkaan, kärsin silti monista samoista vaikeuksista kuin diagnoosin saaneet. En aina ymmärrä ihmisten ilmeitä ja eleitä tai tuntemuksia. Minun on vaikea saada kavereita ja riitaannun helposti. En jaksa kaikkia ongelmia luetella tähän.

Olin kuulemma jo pienenä lapsena erilaisempi kuin muut,  joten aspergerin piirteiden löytyminen ei ollut yllätys. Masennukseni ja syömishäiriöni saattaa liityä piirteisiin jollakin lailla. Ne on keskenään tavallaan umpisolmussa, jota muut koittaa avata. Mutta se aspergerista.

Syömiset on mennyt miten sattuu. Oon ahminut ja paino vaan nousee. En kehtaa edes kertoa kuinka paljon, mutta voin paljastaa sen verran, että olen lihonnut täällä kuntoutumisyksikössä melkein 7 kiloa! Kerroin oksenteluista A;lle. Se ei suuttunut, vaikka luulin. Hyvä niin.

Huomenna meen  taas lomille kotiin. Vähän pelottaa miten menee. Koitan silti kärsiä loman läpi. Toivottavasti keksin jotain kivaa tekemistä.

Ens viikon tiistaina on taas hoitokokous. Toivottavasti siellä keksittäisiin jokin ratkaisu tähän painonnousuun. Mä en kestä jos jatkan lihoomista.

Voinko mä vielä syödä

Vaikka oon tänään ahminut jo useasti? Vatsa pömpöttää. Ahdistaa. Haluun kuolla. A tulee vasta huomenna yöhön. Nyt vuorossa on mun toiseksi inhokki hoitaja. En syö huomenna aamupalaa. En ansaitsisi mitään muutakaan ruokaa, mutta lounaalle on varmaan pakko mennä. Ahdistaa suunnattomasti. En mä ansaitse elää.

Kuinka monta ketiapiinia/ketipinoria tarvitaan, että kuolen?

Mä oksensin

Ekaa kertaa pitkään aikaan. En oo täällä yksikössä pahemmin uskaltanut oksennella. Nyt kuitenkin olin varmasti hetken rauhassa joten yllätys yllätys ahmimisen jälkeen kävin oksentamassa. En muistanutkaan kuinka kamalaa se oli. En saanut paljoakaan ulos, mutta henkisesti helpottaa kun tietää edes yrittäneensä. A on vielä hetken töissä, mutta tuskimpa se ehtii kuuntelemaan mun oksennusstooreja. Muhun sattuu. Mä haluan kuolla.

Kuvitellaan...

...että tiedät painosi suunnilleen. Se saattaa heitellä pari kiloa suuntaan tai toiseen. Astut vaa'alle. Et odota suurempia muutoksia painoosi. Pelkäät silti painon nousseen liikaa. Vaaka raksuttaa ja pysähtyy lukemaan. Olet lihonnut 20 kiloa siitä mitä luulit, että painoit. Järkytyt. Miten oletkaan saattanut päästää ittesi tähän kuntoon. Olet reilusti ylipainoinen. Katsot peiliin ja näet nyt ensimmäistä kertaa lihoamisesi. Vaatteet hädin tuskin mahtuvat päällesi. Itket kuin vesiputous. Olet mielestäsi maailman suurin epäonnistuja. Ansaitset rangaistuksen. Kipua. Raavit itseäsi. Sinä ansaitset tämän. Mietit miten tappaisit itsesi. Päätät hirttää itsesi. Teet johdoista hirttosilmukan vaatekaappiisi. Käärit johdot kaulasi ympärille ja kiristät. Ahdistaa. Päässä tuntuu oudolta. Maailma mustenee...

Mulla oli punnitus aamulla ja toi ylin on tasan mitä tunnen. Paino oli +2kg mitä luulin, että se oli. Mulle se oli liikaa. Mä en vielä tiedä miten, mutta mä tuun vahingoittaa itteäni. Ihan sama vaikka joudun suljetulle. Mä vaan haluun kuolla.

Taas tuli ahmittua

Mä en vaan voi syödä normisti enää. Tänään ahmin paahtoleipäpussin, karkkipussin ja suklaalevyn. A tulee huomenna töihin. Se tulee olee pettynyt, koska täsmäruokailu ei ole sujunut. Pelotaa mitä A sanoo. Onkohan se vihanen? A on mulle tosi tärkeä, siksi mä välitän siitä mitä se ajattelee musta.

Sain tänään lihonneen perseeni hetkeksi ylös ja kävin viemässä lukiostaeroomispaperin koululle. Siirryn ensi syksynä aikuislukioon joten piti erota vanhasta koulusta ensin. Vielä pitäisi varata aika aikuislukioon. Olen siis ollut Tämän lukuvuoden melkein kokonaan sairaslomalla. Koulun aloittaminen pelottaa, mutta samalla haluaisin jo jotain sisältöä päivään.

Salaisesta sen verran, ettei hän joutunut jäämään sairaalaan. <3 olet rakas

Seuraava runo on Salaisen ja minun blogini stalkkerille, N:lle.

Sun ei tarvi meitä stalkata.

Me vaan halutaan olla laihoja.

Meillä on omat ongelmat,

sairaudet vakavat.

Kaikki ei kuulu sulle.

Varsinkaan tää mun blogini.

Joten ole hyvä ja häippäise.

Tämä blogi jo hyvästele.

Älä tule takaisin,

vaikka sua houkuttais.

Salainen ei nauti,

enkä mä nauti,

että meidän blogeilla on stalkkeri,

hiljainen kurkkija.

Hyvästit nyt täältä mun blogista,

ruudun toiselta puolelta.

A sanoi, että mulla on runollisia piirteitä mun kirjotuksissa. Mitä te tykkääte mun runosta? :D

Ota itteäs niskasta kiinni saatana

Ja lopeta tää ahmiminen. Ahmin tänään pullapussin ja karkkipussin. Paino huitelee ties missä. En ees kehtaa kertoa. Huomisen aattelin paastota. Tuskimpa onnistun, mutta aina saa kokeilla. Vaikka mulla oli valvotut ruokailut, menin silti kauppaan ja ostin ruokaa. Huomiselle säästin yhden pullon zerokolaa. Ajattelin juoda sitä nälkään.

Salainen on nyt sairaalassa ja mua pelottaa. Mä en tiedä mitä se aikoo. Joutuukohan se osastolle. Salainen, oot rakas mulle ♡

Lomailua

Oon taas yksiköstä kotilomalla. Loma on mennyt ihan ok. Välillä ahdistaa. Ahmittua ei ole tullut, mutta leivoin ja maistelin vähän. En tiedä kaloreita enkä painoa.

Ensi viikolla mulla on yksikössä täsmäruokailu, eli otan annoksen ja hoitaja vahtii vieressä etten ota lisää enkä saa ahmia. Ns. koiranruokailuviikko niin kuin A sanoi. En tiedä miten tuun kestää sen, koska ahmiminen auttaa ahdistukseen hetkeksi. Mulle tulee tuskanen viikko.

Vitun hoitaja

Se ei anna mun ahmia. Kaikki vaan mitä haluun nyt on tappaa itteni. Haluun lähtee ulos junaradalle ja oottaa junaa. Haluun kiivetä kaupungin korkeimmalle katolle. Jos en voi ahmia, olo on niin paha, että haluun kuolla. Ahmiminen auttaa hetken, kunnes tulee läskiahdistus. Mä en tiiä mitä teen. Haluun vaan kuolla. Joku sanoi kommenteissa, että mun kannattaa ajatella A:ta. Sekään ei auta. Vaikka mä ajattelen kaikkia henkilöitä, jotka on sivupalkissa, ei se auta.

Voi olla, että tää on taas turha, mutta mun on pyydettävä anteeksi... Jos tää on mun viiminen viesti tänne, haluun, että siinä on anteekspyyntö kaikille kaikesta. Anteeksi ♡

Mä oon hengissä

Ikävä kyllä... En mä tehnyt mitään. Mä olin ihan lamaantunut. En mä pystynyt edes liikkumaan. Mä olin lamaantunut kunnes nukahdin. Mä annan tälle päivälle vielä mahdollisuuden. Ehkä sitten ens yönä mä pystyn tappamaan itteni...

Ps. Kiitos kaikista ihanista kommenteista viime postaukseen ♡

Mä mietin taas kuolemaa...

Mä kirjoitin tän jo kerran, mutta onnistuin vahingossa poistamaan. Yritetään nyt uudelleen.

Mä oon aivan loppu. Mä mietin miten mä tappaisin itteni tänään. Mulla on monia vaihtoehtoja osastoon nähden. Mä voisin hirttää itteni. Mä en vaan jaksa tätä ahmimista ja lihoomista. Oon turvonnut ihan silmissä. Mä oon ahminut joka päivä, useasti. Muuten ahdistaa. Koko ajan ahdistaa. Mä en jaksa enää. Anteeksi...

A:n piti tulla tänään yöhön, mutta se on oksennustaudissa. Tarvisin juttuseuraa nyt. Vuorossa on mun inhokkihoitaja. En aatellut puhua sille. Eka siedettävä hoitaja tulee vasta aamulla. Jaksanko mä sinne asti? Tuskimpa...

Mä haluan pyytää anteeksi kaikilta rakkailta. Tää ei oo kenenkään vika. A ja muu hoitohenkilökunta, älkää surko, mä oon onnellisempi kuolleena.

Tää on ehkä mun viiminen postaus. Tää on toivottavasti mun viiminen postaus.

Tän ahmimisen täytyy loppua

Mä häpeen itteäni niin paljon. Mä vaan ahmin. Huono olo ja maha on kuin pallo. H-Ä-V-E-T-T-Ä-Ä!

Tänne yksikköön tulee ensi kuussa kuulemma joku laiha syömishäiriöinen. Mun on pakko lopettaa tää ahmiminen ja lihoominen ennen kun se tulee. En kehtaa muuten tehdä mitään. Pakko ottaa itteeni niskasta kiinni. En vaan tiiä miten mä käytännössä teen sen ja pystynkö mä...

Taas normaalipainossa...

Plus 1,4kg viikossa, karkkia ja suklaata, vaaleita sämpylöitä, ahmimista, ahdistusta...

Kaikki on taas huonosti

Paino nousee. Reidet osuu yhteen enemmän. Ahdistaa.

Pitää esittää niin helvetin vahvaa, mutta mä en jaksa. Tekee mieli viillellä.

Väsyttää, mutta uni ei tule.

Mä vaan valitan mun kavereille. Ei niitäkään oikeesti kiinnosta. Nyt mä valitan tänne blogiin.

Tekee mieli puhua jonkun kanssa, mutta en luota vuorossa olevaan hoitajaan henkilökohtaisista syistä. A tulee vasta lauantaina. En voi puhua sillekkään nyt. Jaksanko mä oottaa lauantaihin.

Mä vaan ahmin ja katon netflixiä. Tänäänkin meni levy suklaata hetkessä.

En varmaan ole enää alipainoinen. Huomenna punnitus. Kuka keksi kalorit?

Mä oon koittanut kovasti olla "normaali" teini viime aikoina. Mä jopa tein instan! Tulos on, että mä vertaan itteäni enemmän vaan muihin. Kaikki on niin paljon kauniimpia kuin mä. Kaikilla on enemmän tykkäyksiä ja seuraajia.

Mun aivot lyö tyhjää. Sormet ei osaa kirjottaa. Masentaa.

En jaksa enää arkipäivän askareita. En ole pessyt hampaita pitkään aikaan. Suihkustakin on liian pitkä aika.

Mä aattelen tappavani itteni. En tiedä miten. Pelottaa osasto. Pelottaa, että jos mä joudun sinne vielä kerrankin niin en pääse pois.

Multa on viety oikeesti kaikki. Kaikki mitä tarviin. Oon vaan niin loppu.

Mä toivon, että tää olis mun itsemurhakirje. Tuskimpa on, mutta jos...

Mä en kehtaa kirjottaa

...koska mä vaan ahmin. En mä oo hyvä syömishäiriöinen. Paino vaan nousee. Pelkään seuraavaa punnitusta. Mitä mä oikeen teen itteni kanssa?

Anteeksi, tuli taas vaan tynkäpostaus.

Plussat ja miinukset

+palaveri meni ok
+sain jäädä kuntoutumisyksikköön

-mä vaan ahmin
-paino nousee
-ahdistaa
-tänään kotilomille

Mun elämässä miinukset voittaa aina...