torstai 28. syyskuuta 2017

Asiaa liikunnasta

Tähän alkuun nopeet kuulumiset ennen kun siirryn varsinaiseen asiaani. Mulla on tämä viikko mennyt ihan hyvin. Kerran mä ahmin, mutta se oli vaan omaa huolimattomuuttani, koska olin valmistanut liian vähän päivällistä (arviointivirhe) ja mulla oli tosi kova nälkä, mikä sitten johti pieneen ahmimiseen, mutta ehkä se oli ihan ok, koska mulla oikeesti oli nälkä ja mä tarvitsin ruokaa. Tavaroita oon vienyt jo uuteen laitokseen kaks kertaa ja oon jo järjestellytkin niitä siellä. Lauantaina viedään vielä mun huonekalut ja lisää tavaraa ja sunnuntaina aamupäivällä se virallinen muutto. Vähän jännittää, mutta enemmän mä vaan odotan. Odotan uutta alkua.

Mutta sitten mun viralliseen asiaan. Jotkut tietääkin jo sen, että mä oon ennen ollut tosi urheilullinen. Oon ihan pienestä taaperosta asti harrastanut yleisurheilua ja jalkapalloa, mutta ne lajit mä lopetin parisen vuotta sitten loukkaantumisien ja muiden ongelmien takia. Lopettamisen jälkeen mä jatkoin vielä juoksemista ja maastopyöräilyä, koska niistä mä tykkäsin. Mä olin tosi hyvässä kunnossa ja jaksoin juosta kevyesti kymmenen kilometrin lenkkejä. Ja mikä parasta, mä nautin siitä.

Mun syömishäiriö kuitenkin pisti mun lenkkeilylle stopin, koska sain liikuntakiellon veriarvojen ollessa huonoimmillaan. Sitä liikuntakieltoa kesti monta kuukautta, minkä jälkeen mä en ole pystynyt juoksemaan/pyöräilemään melkein ollenkaan, koska mun kuntoni romahti. Pari kertaa oon yrittänyt taas alottaa juoksemisen, mutta se on jäänyt aina pariin lenkkiin. Viimeksi yritin joskus tämän vuoden alussa, mutta en tykännyt tämän nykysen laitoksen ympäristöstä lenkkimaastona (kaupunkia) niin ei siinä ollut mitään nautittavaa. Maisemat ja rauha on mulle tärkeitä lenkkeilyssä.

Syömishäiriö on myös monen vuoden ajan jo varjostanut mun liikuntaa ja käskenyt tuijottaa vaan vaakaan eikä suoritustuloksiin. Liikuntakieltomasennuksen lisäksi laihdutusajatukset teki liikunnan uudelleenalottamisesta helvettiä.

Mä oon miettinyt, että mun muuttoni jälkeen yrittäisin taas alkaa juoksemaan ja ehkä pyöräilemään. Uuden laitoksen lähellä on täydelliset lenkkimaastot, koska se on kauempana kaupungista. On mulla sirkustreenejä, mutta ne on niin erilaista liikuntaa ja aika harvoin treenejä. Oon huomannut, että en yleensä jaksa sirkustellakkaan kovin kauaa, koska kunto loppuu. Senkin takia haluaisin alkaa liikkumaan enemmän. Mä haluan myös löytää sen liikunnan ilon, mikä mulla on ollut kauan poissa.

Mä tiedän, että liikunnan lisääminen vaatii vähän eri asioita ja ajattelin kirjottaa tähän ittelleni jonkinlaiset ohjeet.
1. Ensinnäkin, vaakakielto. En halua käydä vaa'alla, en nyt sanoisi, että ollenkaan, mutta haluan käydä erittäin harvoin ja vähentää sitä ramppaamista.
2. Painon sijaan keskityn tuloksiin. Kuinka kauan jaksan juosta, kuinka nopeasti jaksan juosta, jaksanko paremmin sirkuksessa, jne...
3. Kuuntelen kroppaani. Jos joku paikka sattuu, niin sillon ei väkisin tarvi mennä lenkille. Lepopäiviä saa ja kuuluu pitää.
4. Yritän pitää kiinni juoksuohjelmastani, mutta välistä jäänyt lenkki ei saa olla maailmanloppu. Mulla on joku sovellus, missä on juoksuohjelma, jonka tavotteena on 5km lenkki joskus hamassa tulevaisuudessa. Siinä on kolme kertaa viikossa kevyt lenkki. Voi olla, että lisäksi käyn juoksemassa vetoja/intervalleja (urheilijat tietää termit), mutta voi olla, että en. Kolmoskohtaa kunnioittaen.
5. Syön sillon kun on nälkä ja niin paljon, että oon täynnä. Nälkäsignaalit on vielä vähän hakusessa, mutta nyt on hyvä opetella. Herkkupäiviä saa ja kuuluu pitää.

Mä haluan niin jo taas juosta. Mä niin tykkäsin siitä sillon joskus. Tykkään myös siitä omasta rauhasta mikä on, kun tunkee kuulokkeet korviin ja lähtee menemään. Haluaisin jo, että mun muutto olis tehty, että saan alkaa tutustuu uuden laitoksen lähimaastoihin ja lenkkireitteihin.

Mä en taaskaan osaa lopettaa postausta mitenkään järkevästi, koska aivot...

2 kommenttia:

  1. Noi kuullostaa niin hyviltä noi sun suunnitelmat, pidä ne! :) Mäkin haluaisin alkaa lenkkeilemään mut nykyään jaksan enää vaan viikonloppuna :( Ehkä vielä joskus joka toinen päivä vois lenkkeillä. Muista myös pitää lepopäivä kerran viikossa!

    VastaaPoista
  2. Toi kuulostaa hyvältä. Muista kuitenkin noudattaa niitä lepopäiviä, sillä lihas kehittyy levossa. Muuten haluun sanoo, että oon tosi iloinen sun puolesta kun kuulostaa, et sulla menee paremmin. ☺️
    Emmä tiiä, meidän ehkä pitäis tässä joskus, jos siis haluut ja saadaan järjestymään.
    Keijulapsi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.