sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syvä huokaus

Eilinen ei ollut kiva päivä. Kirjotin pitkän ahdistuksenpurkutekstin mun instaprivaan (@taistellen) ja siinä oli paljon eilisen fiiliksiä. Jos kiinnostaa ni tulkaa seuraamaan sitä tiliä ja käykää lukemassa koko vuodatus.

En kuitenkaan tehnyt mitään tyhmää. Kirjottamisen jälkeen menin vaan suoraan nukkumaan. En jaksanut mun ajatuksia, niin hain iltalääkkeet ja painuin nukkumaan.

Tänään päivä alkoi ihan ok. Ihan kuin olisin unohtanut eilisen. Värjättiin mun hiuksetkin ja olin sosiaalinenkin. Kuitenkin ahmin kaks kertaa päivän aikana. En oksentanut, koska en nauti siitä hommasta, enkä ensin ees myöntänyt ittelleni, että ahmin, vaan sanoin ittelleni, että tää on normaalii syömistä. Ei se ollut lähelläkään normaalia. Nyt illalla mietin asiaa ja on pakko hyväksyä, että tuli repsahdettua ja ahmittua. Mua niin vituttaa ja morkkis on kova. Mulla meni jo pari päivää hyvin.

Pää käskee viiltämään tai oksentamaan, koska niin mä aina teen ahmimisen jälkeen. Kuitenkaan en saa, en saa kusta asioita enempää. Mun on pakko pysyy jotenkuten koossa. Kuitenkin mulla on iso pelko, että jos mulle tulee taas semmonen ahmimisputki kuin reilu vuosi sitten. Se oli niin hirveetä. Lihosin yli kymmenen kiloa kahdessa kuukaudessa. En tykännyt. Ja mä pelkään, että se kaikki alkaa taas.

Huomenna pitäis tiskata, käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja olla mahdollisesti sosiaalinen ja kaikki noi aamupäivän aikana. Mä stressaan jo nyt, mikä ei auta tähän paskaan oloon ollenkaan.

Ja nyt pitäis löytää se motivaatiomurunen jostain ja pysyy positiivisena, mutta entä jos ei vittu jaksa.

1 kommentti:

  1. Mä niin tiedän ton ahmimis homman..Itselläni ollut bulimiaan viittaavaa käytöstä. Nyt kun osastolla nii en oo syönyt juuri mitään..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.