Asia on niin, että mäkään en oikeen tiedä. Mun syömishäiriö on kääntynyt ahmimishäiriöksi/bulimiaksi sen epätyypillisen laihuushäiriön sijaan. Mä inhoon tätä tilaa missä mä nyt oon. Tuntuu, että olisin epäonnistunut, kadottanut kontrollin. Itse asiassa mä taidan luulla, että parantuminen on parempi kuin tää mun nykytilanne.
Miks mä en sitten parannu? Mä koitan epätoivoisesti löytää mun kontrollin takaisin. Päivä päivältä mä herään aamulla ja toivon, että tänään on se päivä kun lopetan ahmimisen. Mä kidun puoleen päivään kunnes ahmin. Näin menee mun päivät. Olisiko vihdoinkin aika luovuttaa, yrittää parantua ja ottaa apu vastaan. Mulla olis apua ympärillä, mä tiedän sen. Mä en vaan uskalla hyödyttää sitä.
Mitä mä pelkään? Mä pelkään, että jos mä parannun, joudun kotiin. Mä en voi olla kotona. Mua ahdistaa siellä. Traumoja, pelkoa. Kerron niistä lisää sairaskertomuksessa, jonka kirjoitan kun jaksan.
Mitä muuta mä pelkään? Mitä sitten, jos mulla ei ole enää syömishäiriötä? Miten mä sitten käsittelen mun masennusta? Mihin mä sen kanavoin? Kuka mä sitten olen? Lääkäri sanoi eilen hoitokokouksessa, että mä en ole mä enää. Mä olen masennus, ahdistus ja syömishäiriö. Mä loukkaannuin siitä ja lähdin pois itkemään. Mä olen edelleen mä! Mulla on vaan paha olla ja mä kanavoin sen syömishäiriöön. Ahmimiseen nykyään.
Joskus mä toivon, ettei mulla olis viiltelykieltoa. Sitten mä ehkä voisin ahmimisen sijaan kanavoida mun tunteeni viiltelyyn niin kuin ennen. Viime postauksessa toivottiin kuvia musta. Arvista niitä en ainakaan laita. Mä en häpee mun arpia, mä kannan ne ylpeydellä, mutta mä en haluu hakee niillä huomiota.
Palataanko taas asiaan?
Mä luen sairaita blogeja enemmän kuin paranemisblogeja. Ehkä sitten joskus se on toisin. Ehkä sitten joskus kun uskallan vaihtaa suuntaa ja päästää irti. Antaa muiden hoitaa. Ehkä joskus vielä olen onnellinen.
Yritä ottaa apu vastaan, jos sen teet niin pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja osa huolista voi tietyllä tavalla heittää muiden niskoihin.. Tsemppiä <3
VastaaPoistaKiitos ♡
PoistaAivan ihana toi loppu. Oon onnellinen ku sää uskallat toivoo että sää parannut. Kyllä sää parannutki ja pystyt vielä saamaan syömiset kuntoon. Se vie vaan aikaa, voimi tosi paljo. Muista että oot tärkee <3
VastaaPoistaAika hyvin nykyään on tiedossa, että sh ei ole ongelma joka parannetaan pois, vaan sh on oma ratkaisu sen takana oleviin ongelmiin, joihin on mahdollista ottaa apua vastaan vasta kun sh ei ole sekoittamassa kaikkea. saat nopeammin apua itse ongelmiin, kun uskallat alkaa toipua sh:stä. siihen takertuminen vain pitkittää ja pahentaa kärsimystä, ja sitä vaikeampi sh:n täyttämä tyhjyys on täyttää sinulle kuuluvilla normaaleilla asioilla. puhumattakaan peruuttamattomista vaurioista keholle. Terveisin 17 vuotta sairastanut, nyt vuoden aktiivisen kuntoutumistyöskentelyn ansiosta aloittamassa monen vuoden terapiaa.
VastaaPoistaMä yritän ♡
PoistaJos et käsittele ongelmiasi, todellisia ongelmia, oireet eivät katoa minnekkään. Ne vain muuttavat muotoaan. Ensin käsittelin masennusta viiltelyllä, sitten kärsin useamman vuoden saman tyyppisestä syömishäiriöstä. Siitä parannuttuani sairastuin päihderiippuvuuteen ja kamppailen vakavan huumeongelman kanssa joka on vienyt opiskelu- ja työkykyni. Tärkeintä on käsitellä traumat ja ne ahdistavat ja mieltä painavat asiat jotka piileksivät oireiden takana, muuten et koskaan voi tulla onnelliseksi vaan oireet muuttuvat korkeintaan toisenlaisiksi. Ilmoita jos haluat puhua vaikka s-postilla, juttelisin mielelläni sun kanssa!
VastaaPoistaT. Sh:sta parantunut nykyinen päihdeongelmainen
Muista, olet tärkeä!
Yhteystiedoista löytyy kik, siellä voi ottaa yhteyttä. Ja koitan muistaa ♡
PoistaHirmuisesti tsemppiä ja kiitos kommentista jonka jätit blogiini! <3
VastaaPoistaKiitos ♡
PoistaHei, olen uusi lukija, tai siis satunnainen ohikulkija, joka pysähtyi lukemaan, ja haluaisi sanoa jotain kannustavaa, mutten tiedä, osaanko.
VastaaPoistaHaluaisin siteerata yhtä kaveriani, joka on parantunut masennuksesta ja syömishäiriöstä. Hänen mukaansa niiden kanssa voi päästä oireettomaksi, mutta ne voivat silti kulkea mukana läpi elämän. Se ei kuitenkaan ole välttämättä paha asia, jos suurin osa elämän päivistä on kuitenkin hyviä. Sairaudet ja taipumukset voivat kulkea mukana ja olla osa henkilöä, mutta niiden kanssa voi elää ja olla kuitenkin ihan tyytyväinen.
Olet vielä tosi nuori, sulla on ihan kokonainen elämä edessä. Jos vain jaksat pysyä hengissä ja jatkaa hoitoja, niin voin miltei vakuuttaa, että paranet. Jokainen, joka jatkaa, paranee joskus, niin mä uskon. Se voi viedä kauan, mutta älä anna periksi.
Tiedän, ettei välttämättä mikään motivoi jatkamaan, jos koko elämä tuntuu kauhealta. Se on kuitenkin vain yksi puoli todellisuudesta. Jos jaksat jatkaa, näet varmasti vielä, ettei kaikki ole aina loputtomasti vain pelkkää paskaa.
Jaksamista.
Kiitos tsempistä ♡
Poista