Kaikki alkoi sunnuntai-iltana. Paha olo vaan kasvoi ja inhokkihoitaja oli vuorossa. En voinut puhua sille. Yöhön tuli kiva hoitaja, mutta olo oli siinä kohtaa jo niin paha, etten saanut sanaakaan sanottua. Avasin sitten torstaina tekemäni haavan hiuspinnillä ja koitin jopa kuristaa itseäni tietokoneen laturin johdolla. Menin tämän jälkeen paniikkiin. Kaulassa oli jäljet, käsi vuosi verta ja ahdistus ei lakannut millään. Itkin ja tärisin, mutta sain avattua huoneen oven ja hoitaja huomasi sen ja tuli apuun. Sain vaivoin sanottua itkun keskeltä mitä olin tehnyt ja sen jälkeen lähdettiin kansliaan paikkailemaan kättä. Olin vielä aivan hysteerinen. Tiesin jo joutuvani osastolle. En halunnut sitä. Hoitaja soitti osastolta neuvoja ja sen jälkeen ambulanssin paikalle. Pitkän suostuttelun jälkeen suostuin lähtemään päivystykseen. Mukanani oli vain yövaatteet ja silmälasit. En edes saanut ottaa kenkiä.
Päivystyksessä mut laitettiin huoneeseen oottamaan lääkäriä vartijan kanssa. Lääkäri jutteli ensin mun kanssa ja meni sitten juttelemaan psykologin kanssa. Mä vaan itkin hysteerisesti. Lopulta lääkäri tuli siihen tulokseen, että M1-lähetteellä lähdin poliisisaattueessa ambulanssilla osastolle. Itse kun en ollut lähtemässä vapaaehtoisesti. Olin lääkkeistä väsynyt ja torkuin osan matkasta.
Osastolla mut tungettiin seurantahuoneeseen (kamerahuone). Pikaisen lääkärin tapaamisen jälkeen pääsin vihdoin nukkumaan. Kello oli tällöin noin kaksi yöllä. Nukuin myös melkein yhteentoista.
Seuraavana päivänä en saanut tavata lääkäriä, joten sain hysteerisen itkuraivarin, jonka jälkeen sain tarvittavaa ja nukuin melkein loput päivästä.
Tänään sentään tapasin lääkärin. Kaikki niin oli sanonut, että pääsen pois täältä, mutta lääkäri päätti, että tarkkailua jatketaan. Vedin tästäkin hysteerisen itkuraivarin, mutta tämänkertainen omahoitajani sai mut jotenkin rauhoiteltua. Otin silti tarvittavaa. Melkein heti sen jälkeen isä toi mulle tavaroita. Nyt sain puhelimen käyttöön.
Huomenna tapaan taas lääkärin ja toivon mukaan pääsen pois. Teen melkein mitä vaan, että pääsen pois. Täytyy varmaan koittaa rukoilemistakin. Noh, toivotaan parasta.
Ps. Huulirasva tuntuu ihanalta parin korppuhuulipäivän jälkeen.
Onneks oot kunnossa!<3 Olin tosi huolissaa...
VastaaPoista♡
PoistaTsemppiä S! ♥
VastaaPoista♡
PoistaEn tiedä mitä sanoa... Oon huolissani susta. Pystyn samaistumaan, mutten silti voi tietää millaista sulla on ollut nää viimiset pari päivää. Muista et oot vahvempi kuin ahdstus ja luota parantumiseen. Mikään tunne ei kestä ikuisesti ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Ota apu vastaan, sillä jos et _nyt_ ota, sulle käy samallaisesti kun mulle kävi, os. 23 ja sinne et halua. Lähetän sulle täältä super ison halin ja toivon todella sun asioiden parantuvan. Oot sen arvonen! <3 luv u, Sonja
VastaaPoista♡♡
PoistaTsemppiä tosi tosi paljon♡ Voimahali täältä♡
VastaaPoistaYritä jaksaa,tsemppiä! ♥♥
VastaaPoistaMoi, luen sun blogii ja vaikka en ees tunne sua niinku henkilökohtasesti niin haluun et tiiät että välitän susta ja sun voinnista ja toivon et kaikki menee viel paremmin.. Mut on tosi hyvä et kirjotat asioista niinku ne on, ei niitä tarvii kaunistella mitenkää koska jos on paskaa ni sit on paskaa eikä tarvii esittää mitää muuta. Mut mun pointti on vaan se et toivon että selviit ja jaksat viel taistella, vaikka ihan vähä kerrallaa.
VastaaPoistaEn tiiä yhtää tykkääks kuunnella musaa ja minkälaista musaa, mut suosittelen kuuntelemaan Paramoren biisin Last Hope. Se on auttanu ainaki mua liikkuu eteenpäin sillon ku on menny tosi paskasti. Muutenki musa auttaa aina välillä, varsinki sillon ku haluun satuttaa itteeni nii musiikin kuuntelu saa joskus ajatuksii vähä muualle...
Mut uskon että sä jaksat pikkuhiljaa taistella, sillee vaikka ihan tosi tosi vähä kerrallaan. Tärkeintä on et kuuntelee itteensä ja sitä miten ite jaksaa edetä, jos tulee päivii ettei jaksa taistella nii sitte tulee, ehkä huomenna taas jaksais. Tsemppiä! <3
Kiitoksia kaikille kommentoijille! ♡
VastaaPoista