Olen onnellinen, mitä sä luulet

Kuten vähän arvelinkin, en saa kertoa lisätietoa edelliseen postaukseen. Ainakaan vielä. Ehkä sitten kun lähden tästä laitoksesta, niin saan. Don't know. Mutta mä olin kirjottanut Ronjalle nelisivuisen kirjeen, jossa koitin selittää, että mitä se sai aikaan mussa. Kerroin siinä kirjeessä myös, että just se sai mut haluamaan parantua. Mua vähän pelotti näyttää niin avoin kirje, mutta Ronja osasi olla ihana ja mulle tuli onnellinen olo. Sanoinkuvaamattoman onnellinen. Kyllä mä vähän vollotinkin taas, mutta onnesta itkeminen ei haittaa. Siis mulla on jotenkin turvallinen olo Ronjan kanssa. En osaa selittää. Sydän on joutunut kestämään ihan ihmeellisiä tunteita viime päivinä. En ennen oo ollut näin onnellinen. Siinä on sydänraukalle totuttelemista.

Tottakai mua pelottaa #truerecovery ja kaikki tämä, mutta mulla on syy ja motivaatiota enemmän kuin koskaan. Pikkuhiljaa pienin askelin eteenpäin. Vaaka on saanut olla kaapissa ja ostin ihan omasta tahdostani viikonloppukarkkia. Välillä ahdistaa, mutta en tee mitään tuhoavaa. Tällänen toimintatapa on tosi outoa mulle ja vaatii totuttelua. Mutta mä haluan tehdä tän. Asiat edelleen triggeröi, mutta koitan vaan kovalla kiroamisella päästä niistä yli, etten reagoisi haitallisesti.

Huomenna mulla on sossupalaveri. Vähän pelottaa taas, että mitä sieltä tulee. Mun olotilan ero viimeviikkoseen palaveriin on huima. Sossu voi silti päätöksillään taas lannistaa mut. En tiedä. Koitan olla stressaamatta liikaa, vaikka vaikeeta sekin on.

Huomenna mulla myös pitäisi loppua intensiivihoito ja ihan odotan sitä. Vessarauhaa kaipaan erityisesti...

Päivittelen sitten taas palaverikuulumisia viimeistään parin päivän päästä. Sormet ristiin ja toivotaan, että se menee hyvin.