Mulla oli paha ahmimisviikko tällä viikolla. Painokin nousi yli kolme kiloa. Mä juttelin siitä Myrskyn kanssa. Se ei ymmärtänyt yhtään mitään. Se sano, että kaikki lähtee musta ittestä. Jos kaikki lähtis musta, niin en olis ikinä ahminut. Mä en voi ahmimisille mitään. Se ei ymmärtänyt sitä. Sovittiin kuitenkin, että en osta arkipäivinä herkkuja. Viikonloppu on sitten eri asia. Kattoo miten alkaa sujumaan.
Musta tuntuu, että mulla olis paljon kirjotettavaa, mutta mitään en saa ulos paperille. En oo kirjottanut tunnevihkoa ollenkaan täällä uudessa laitoksessa. Ei mulla oo ketään joka lukis sitä. Myrsky ei ymmärrä mua (ainakaan vielä) ja muita mulla ei ole. Terapiasuhteitakaan ei tällä hetkellä ole. Psykoterapeuttia etitään mulle koko ajan, mutta ainakaan vielä ei oo löytynyt sopivaa. Mä niin tarvisin jonkun aikusen jolle puhua. Mä toivon, että jokupäivä Myrsky ymmärtää ja mä voisin avautua sille. Ei se silti Hopeasydäntä korvaa. Onkohan Myrsky liian erilainen? Senkö takia meillä tökkii? En tiiä... Myrsky lupailee kaikkee, että mitä me tehdään yhdessä, mutta mitään ei tapahdu. Ainakaan vielä.
Mä oon jotenkin niin yksin. Mä itkin sitä eilen. Kaiken lisäks Myrskyn sanomiset sai mut tuntemaan, että mun pitäis mielummin esittää ilosta kuin itkee. Voin mä esittääkkin. Niinhän mä oon aina tehnyt. Myrsky sano, että mun pitäs tsempata, mutta kun en vaan jaksa. Miks mä tsemppaisin? Mä vaan itkin ja se ei ymmärtänyt.
Tää laitoksen vaihto ei oo tehnyt hyvää mulle. Kaikki on mennyt päin helvettiä. Aloin ahmimaan ja viiltelemään. Suuttuukohan Myrsky, jos annan sille mun terät?
koita pärjäillä ja toivottavasti saat jonku aikuisen jolle voit puhua. en usko että se suuttuu jos annat ne terät!
VastaaPoista