Maailma vetää taas kuperkeikkaa

Mä niin luulin, että mulla rupeis menee paremmin. Sitten tulee sossu ja sanoo "ei mee enää kauaa".

Alotetaan ihan päivän alusta. Mulla oli NUPOlla tapaaminen lääkärin ja Transumiehen kanssa. Ajatuksena oli, että Transumies vaihdettais. Noh, ei mennyt ihan niin. NUPOlla ei oo tarjota mulle ketään muuta joka pystyis tiiviiseen hoitoon. Eli Transumies pysyy mulla. MUTTA mulle haetaan Kelan terapiaa, mikä tarkottaa, että NUPOlle jää vaan kontrollikäynnit ja terapia jää jollekkin muulle. Se joku muu pitäis vaan etsiä. Uus ihminen, uus alku, uus terapia. Seuraavan kuukauden aikana olis ihanteellinen, että löytäisin jonkun "oikeen" työskentelemään mun kanssa.

Mutta toi ei ollut mistä se mun maailma meni ympäri. Hopeasydämellä oli asiaa mulle. Mä tunsin siitä, että jotain pahaa on tulossa. Se sanokin heti, että "Sä et varmaan tykkää tästä". Asia oli; mut siirretään toiseen laitokseen. Ens viikon perjantaina. Asia ei olis niin paha, mutta tää on eri laitos kun se mistä puhuttiin mun palaverissa. Mun piti mennä laitokseen x. Nyt meen laitokseen y. Laitoksessa x olis ollut kaverikin. Laitos x oli tutumpi. Laitos y tuli ihan puskista. Ja vielä näin pian!

Mä oon ihan helvetin kiintynyt mun nykyseen laitokseen. Ja Hopeasydämeen. Mä vaan porasin, kun kuulin ton uutisen. En haluu eroon Hopeasydämestä. Mulla toimii sen kanssa niin loistavasti. Hopeasydän on täydellinen. Ja tää laitos on täydellinen (tai noh, ei ihan). Inhoon ajatellakkin hyvästejä Hopeasydämestä. Tuun itkemään kuin vesiputous.

Tää laitos y on itsenäisempi kuin mun nykynen. Se on ainoo asia mitä odotan. (Sitten hommaan vaa'an ja laihdutan...) Oon vieläkin ihan sekasin. En halua lähteä vielä täältä. En pysty ajattelemaan.

Vitun sossu, that's it...