Mut laitettiin lomille osastolta. Perjantaina on välipalaveri ja seuraavan viikon keskiviikkona on loppupalaveri ja uloskirjaus. Lomilla olen koko tämän ajan, vaikka olenkin kirjoilla osastolla. Lomien jälkeen alkaa reilun kuukauden ellei jopa kahden kuukauden odotteluaika kotona. Yksikköä on ikävä. Ja A:ta on ikävä.
Mä en tuu jaksamaan tätä. Mä tiiän sen jo nyt. Joko mä alan viiltelemään tai mä tapan itteni. Ensimmäinen voi tapahtua jo tänään. Mä tarvisin jonkun. Nupoaika on vaan kahden viikon välein, jos silloinkaan. Nyttenkin ne peruutti ajan. Mä tarviin apua. Mä en jaksa kotona. Miks meninkään kusee yksikön.
Laihdutuskaan ei onnistu. Kahtena viimeisenä päivänä oon lihonnut kaiken mitä olin aikaisemmin laihtunut. Mä sala-ahmin kotona. Onneks kotona ei oo niin paljoo ahmimisruokaa. Lihominen masentaa. Mä haluun taas kuolla.
Mitä mä teen? Osasto on vaan haitaksi, yksikköön en pääse ja nupolla on käynnit liian harvoin.
Olisko parempi vaan luovuttaa ja kuolla?
Sä voisit vaikka soittaa nupolle ja kertoa olostasi. Jos ne vaikka pystyis aikaistaan sun käyntejä tai lisäämään niitä? Koska ei toikaan oo hyväksi sulle että joudut jatkuvasti miettimään kuolemaa. Mustakin tuntu että se on vaihtoehto, mutta tässä mä edelleen olen, tietty niitä ajatuksia pyörittelin monta vuotta mutta nykyään en mieti kuolemaa enää. Ainakaan silloin kun voin hieman paremmin. Tiedän hyvin että hyvä tällee anonyyminä selitellä asioita ja neuvoa.. Eihän se helppoa ole, mutta uskon että sä selviät. Usko itseesi.
VastaaPoista