Mun ei olis pitänyt sanoa, että menee hyvin, koska ei se sitten lopulta mennyt niin. Muutosta aiheutuva ahdistustressipallo purkautui pari päivää myöhässä. Tiistaina kävin vanhassa laitoksessa yhdessä ryhmässä ja se tais laukasta purkautumisen. Tottakai koko muuttohässäkkä vaikutti asiaan. Oon nyt sitten täällä uudessa laitoksessa ahminut jo neljä kertaa, oksennellut ja viiltänytkin. Tää oli arvattavissa, mutta silti harmittaa.
Mulla oli onneks terapia eilen. Terapeutti sanoi, että vaikutan vähemmän vihaselta itteäni kohtaan ja enemmän vaan surulliselta. Surullinen mä olinkin ja itkinkin hiukan. Mä en vaan jaksanut olla siinä kohtaa vihainen. Tajusin myös, ettei se ehkä kannata. Oon yrittänyt tänään olla vähemmän vihainen ittelleni. Kyllä mä tänäänkin koulun jälkeen ahmin, mutta annoin sen ittelleni anteeksi enkä rangaissut itteäni niin kuin aina ennen. Tosiaan mun koulu alkoi taas ja en nauti siitä ja oon ahminut aina koulun jälkeen. Siihen täytyis keksiä jotain ratkaisua, johon ei kuulu itseviha.
Tuntuu jotenkin tosi tyhmältä, kun yritän olla vihaamatta itteäni. Tuntuu inhottavalta ja oudolta. Mä oon aina vihannut itteäni. Tää ei oo todellakaan helppoa. Mä silti yritän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.