Totuus

Mun ojassauimisseikkailun jälkeen mulla oli pari erittäin huonoa päivää. Onneks mun ihanat kaverit jakso piristää ja oon jotenkin päässyt nousemaan sieltä supermasennuksen syövereistä. Vielä on silti vaikeeta. Myrskyn kanssa ei olla ehditty juttelemaan tapahtuneesta ollenkaan. Terapiakin on vasta huomenna. Terapeutti ei tiedä tästä vielä mitään. Miten mä oikeen saan selitettyä tän kaiken sille?

Mä en saanut mitään seuraamuksia mun seikkailusta. Oon avohuollon sijotuksella eli mua ei saa rajottaa. Oli siinä varmaan joku muukin syy, mutta mulla meni sillon se tieto toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olin niin maassa ja toivoton, etten sisäistänyt kunnolla asioita. Varmaan pahin rangaistus mitä tästä seikkailusta sain on, että mikään ei muuttunut. Kaikki on samaa paskaa täällä laitoksessa. Joudun edelleenkin joko leireille tai kotiin. Molemmat on yhtä pahoja. Ketään ei edelleenkään kiinnosta mun paha olo. Mä en edes jaksa yrittää selittää sitä noille. Lasken päiviä siihen, että koska viimeistään pääsen pois täältä. Niitä päiviä on vielä liian monta. Ihan liian monta.

Mainitsin viime postauksessa, että mun syömiset kusee ja se on varsinainen asia mitä tulin tänne nyt kertomaan. Mä en oo uskaltanut kertoa siitä vielä teille, koska munhan pitäis parantua, vai? Niinhän yhdessä kohtaa sanoin. No, tää on nyt sitten relapse no.2.

Mä oon pikkuhiljaa vähentänyt syömisiä nyt kolmen viikon ajan. Ensin mun piti vaan lopettaa ahmiminen ja alkaa käymään salilla, jotta saisin lihaksia pariakrobatiaan. ja jotenkin sitten siitä ruokamäärä vähentyi vähenemistään ja liikunta lisääntyi. Oon reilussa kolmessa viikossa laihtunut yli neljä kiloa ja loppua ei näy. Syön korkeintaan kolme kertaa päivässä, mutta usein vaan kaksi. Kalorit on ihan liian vähän. Mä en osaa lopettaa.

Terapeutti tietää tästä ja siksi mun terapiaa lisättiin kahteen kertaan viikossa. Se on huolissaan. Myrskykin tietää, mutta sen mielestä mä oon ihan hyvävointinen ja terve. Kumpaa mun pitäis uskoa? Pää sanoo, että näytä sille Myrskylle, että en oo terve ja osaan laihduttaa. ehkä mä teenkin niin. Tai sitten mä alan ahmimaan kuten aina ennenkin. Toivottavasti silti en ihan vielä ala.

Mitä mä teen? Keneen mä uskon? Mä oon hukassa...