Olin tyhmä, tiedän sen

Eilinen meni niin huonosti kuin voi vaan mennä. Mulla oli kinaa Myrskyn ja laitoksen johtajan kanssa. Mä koitin puhua mun pahasta olosta, mutta edelleenkään ne ei välittänyt. Mulla oli taas vaan erittäin paskoja vaihtoehtoja mistä valita. Joko meen kotiin tai kitumaan leirille. Molemmat tulee johtaa osastolle. Ne ei ottanut mua tosissaan vaikka sanoin senkin. Olin erittäin hermostunut ja ahdistunut, koska en oikeesti halua sinne osastolle, mutta näyttää siltä, että oikeesti kohta oon siellä joka tapauksessa. Mä vaan itkin ja olin erittäin toivoton. Aina sama juttu toistuu mun elämässä. Pelkkiä paskoja vaihtoehtoja tarjotaan. Mä en jaksanut...

Mä lähdin sitten vetää laitoksesta. Tarkotus oli kävellä jonnekkin kauas metsään tai jonnekkin, mihin ei varmastikkaan tuu ihmisiä. Suunnitelmana oli hitaasti kitua jossain piilossa, kunnes keksin tavan tappaa itteni. Noh... Mulla oli yks paikka mielessä, mutta siellä oli ihan helvetisti kalastajia ja mä en halunnut yhtäkään kysymystä, että mitä minä (en ollut todellakaan missään metsässäkulkemisvaatteissa) teen jossain pusikossa täysin hysteerisen sekamelskan näköisenä. Mä sitten suuntasin yhden sillan alle piiloon ihmisiä, kunnes mun jalka uppos ojan viereiseen penkereeseen ja onnistuin kaatumaan puhelimeni kanssa jääkylmään mutaveteen. Siinä kohtaa mä hajosin lopullisesti. Olin läpimärkä ja mun puhelin sekoili. En saanut soitettua laitokseen taikka hätänumeroon.

Mä lähdin sitten erittäin räjähtäneen näköisenä kävelemään tietä pitkin etsimään ihmisiä, jotta voisin soittaa apua. Ja ihmiset vittu ajo autolla vaan ohi ja mulkoili mua. Kiitos ihmiset... Lopulta löysin kaks nuorta miestä tien vieressä pysäkillä ja pyysin, että saan soittaa hätänumeroon. Sain toiselta kännykän, soitin hätänumeroon ja selitin, että oon hatkoilla ja oon kylmä ja märkä ja kaikki on vituilleen. Hätäkeskuksesta sanottiin, että poliisi lähtee tulemaan hakemaan mua. Siinä kohtaa nää kaks nuorukaista lähti pois paikalta, koska kuulemma niitten ei kannata olla poliisien kanssa tekemisissä. Mä jäin siihen tien viereen yksin märkänä ja kylmissäni itkemään. Mä en edes tiennyt missä mä tarkalleen olin, koska olin kävellyt tosi kauan.

Poliisi tuli siihen ja heti perään ambulanssi ihan varmuuden vuoksi tarkastamaan, etten ollut missään hypotermiassa. Mä vaan tärisin ja itkin. Laitokselta tuli sitten siihen Myrsky ja yks toinen ohjaaja ja ne jutteli poliisien kanssa ja ne päätti, että mun on parasta palata takasin laitokseen. Sinne mäkin halusin, koska halusin vaan takasin mun omaan suihkuun, koska olin täynnä mutaa.

Mä astuin sitten ulos ambulanssista, missä olin ollut tutkittavana ja näin siinä kohtaa Myrskyn ja sen toisen ohjaajan ekaa kertaa siinä tilanteessa ja Myrsky melkein alko nauraa mulle, vaikka se näki, ettei mulla ollut yhtään hauskaa. Mä vähän loukkaannuin siitä.

Mä porasin tyyliin koko matkan takasin laitokseen ja porasin suihkussakin ja oon ollut erittäin masentunut ja epätoivoinen siitä lähtien. En todellakaan pystynyt menemään aamulla yhteen ryhmäänkään vaan sen sijaan otin vaan tarvittavan ja oon vaan koomannut koko aamupäivän. Yöllä en nukkunut melkein ollenkaan.

Mä pelkään, ettei asiat muutu vieläkään. Myrsky tulee huomenna ja meidän todellakin täytyy jutella jatkosta. Mä en vaan jaksa enää tätä.

Näin btw sossu ei näköjään suostu mun omille muuttoon. Eikä varmaan suostu vanhemmatkaan. Tää ilmaistiin mulle erittäin vittumaisesti ton saman kinan aikana ja tää oli yks asia miks mä olin niin toivoton. Mä en haluais viettää tässä laitoksessa enää päivääkään, mutta mulla ei oo kuin vaan paskoja vaihtoehtoja tähänkin. Joko kidun täällä tai kidun kotona. Mun pitäis varmaan soittaa sossulle ihan itse, koska meijän palaveri on vasta joskus pitkän ajan päästä.

Ja sitten ihan toinen asia. Mun syömiset on taas kussut tässä näin pari viikkoa, mutta niistä kerron toisessa postauksessa. Nyt en jaksa alkaa selittää. Tää postaus on ihan tarpeeks pitkä muutenkin.

Oon vaan niin loppu...