Oonko mä hullu?

Vuosi vaihtuu taas. Mulla on viime vuosi ollut varmaan paskin ikinä. Liikaa osastojaksoja, sydänsuruja, pahaa oloa ja kolmetoista lisäkiloa. Eikä mun tuleva vuosi näytä yhtään valosammalta. Nytkin laitoksella osa lähti ajelemaan ja loput mässyttää herkkuja. Mä pakenin herkkuja huoneeseeni, kun alko ahdistaa niitä katellessa. Mä tiesin, että olisin voinut vetää ne kaikki yksin. Himotkin oli, kiitos yhden lääkkeen nosto. Nyt siis kyhjötän yksin tällä puolella laitosta huoneessa lukkojen takana. Bueno... Paha olo on, enkä uskalla ees pyytää tarvittavaa, koska pelkään, että laitos lähettää suoraan päivystykseen. Vuorossa olevat ohjaajatkaan ei oo sieltä parhaimmasta päästä. Eli en pääse juttelemaankaan. En mä kyllä tiedä, että olisinko ees halunnut.

Tänään porukka laitoksessa veti läppää psykoosista. Mä en ymmärrä miten siitä voi heittää läppää. Mä oon nähnyt mihin se johtaa ja se ei oo kivaa katottavaa. Itse asiassa mä pelkään, että mullekkin puhkeaa psykoosi. Mä en tiedä, että kuulenko ääniä vai oonko vaan vainoharhanen. En oo uskaltanut sanoo kenellekkään. Pelkään, että ne tyrmää mut heti vaan vainoharhaseks. Tosiaan välillä kuulen askeleita, vaikka kukaan ei oo paikalla yms... Mä huomasin tälläsiä ekan kerran neljännellä osastojaksolla, mutta oon vaan ollu hiljaa. Enkä tiiä, että kannattaako ees kertoa. Kuitenkin vaan kuvittelen kaiken itte. Tai sit mä vaan oon tulossa hulluks... Vai oonko mä jo hullu?

Mulla on maanantaina NUPOaika. Haluun vaihtaa Transumiehen johonkuhun toiseen. Oon pyytänyt sitä jo jonkin aikaa, mutta ketään ei oo tehnyt asialle mitään. Mä aion maanantaina tapella tahtoni läpi. Mä en vaan kestä Transumiestä.

Joskus musta tuntuu, että oon masentuneempi kuin koskaan. Mä oon niin yksin vaan näitten asioitten kanssa. Kuka mua ees osais auttaa? Mä odotan jotain mysteeristä pelastajaa, joka antaa mulle elämänhalun. Sitä ennen mä vaan kärsin. Tai siltä ainakin tuntuu...