Sain äsken kuulla, etten tuu pääsemään viikko-osastolle. En oikeen tiedä syytä, että miksi. Noilla oli lääkärinkierto ja siellä ne oli pohtinut mun jatkoa ja päätynyt semmoseen tulokseen. Mä en tiedä yhtään, että mitä teen. On ehdoteltu päiväosastoa, tehostettua avohoitoa ja kaikkea mahdollista. Mun pitäis nyt sitten päättää, että mitä teen. Tän viikon oon varmaan vielä täällä osastolla, mutta sitten mun on varmaan lähdettävä. Mä haluaisin lähteä, mutta samalla en halua lähteä. Pärjäänkö?
Mun olo on kyllä muuttunut osastolle tulon jälkeen. En ole enään samalla tavalla masentunut. Ei se masennus ole kadonnut. Pikemminkin muuttanut muotoaan.
Osastoaikana oon tuntenut eri tunteita, mitä en oo vuosiin tuntenut. Aluksi ne tunteet oli hyviä, mutta nyt ne vaan satuttaa. Tää on monimutkasta selittää. Enkä varmaan uskalla kertoa koko totuutta niistä tunteista, koska tätä blogia lukee sellasiakin ihmisiä, joiden en halua tietävän niistä tunteista ainakaan vielä.
Lähteminen täältä on väistämätöntä ja mä pelkään, että särjen sydäntäni entisestään. Mun sydän on jo tarpeeksi sirpaleina. Pitäis lakata toivomasta, koska mä aina petyn ja hajoan. Täällä ollessani menin toivomaan yhtä asiaa, väärää asiaa, joka hajotti mut. Nyt te mietitte, että mistä vitusta puhun. Tulkaa kysymään henkilökohtasesti, jos kiinnostaa. Tänne en voi puhua suoraan, koska vääriä ihmisiä lukee tätä. Miks menin päästämään ne ihmiset blogiini?
Miten sydän korjataan?
Moi! yks keino miten saat ne tietyt ihmiset pois lukemasta on et teet tästä blogista salaisen. Saat päättää keitä haluut tätä lukee. Saisit vapaammin kirjottaa.
VastaaPoistaMä ite en käytä ku facee ja seurailen masennus/syömishäiriö + muita samankaltasia blogeja. Blogeja seuraan siks ku omakohtasta kokemusta (tälläki hetkellä). Välillä myös kommentoin (niinkuin huomaat :) jos keksin jotain järkevää sanottavaa.
Kannattaa miettiä tän salaseks muuttamista, jos niin voi tehä ees :)