Noh, otsikossa on asia jota tulin nyt tännekkin ilmottamaan. Oon eilisestä lähtien ollut päiväosastolla. Siellä on aika tylsää ja yksinäistä. Noh, ainakaan en oo kotona sitä aikaa.
Sitten se ahdistavin osuus. Tänäänkin tuli hoitaja yksiköstä (paikan alakerrassa on yksikkö) juttelemaan mulle extemporesti ja meinasin vaan itkeä. Mulla on niin ikävä yksikköä ja niitä ihmisiä. Itkin psykallekkin, että kuinka mulla on ikävä A:ta ja mun pitäs pyytää siltä anteeksi face to face. Sitten vielä kuulin toisen hoitajan ääniä kun lähdin sieltä ja meinsin soittaa niitten ovikelloa, mutta mulla on kielto sinne, ja ne olis suuttunut jos olisin tehnyt niin. Lähdin sitten kouluun, paitsi että matkalla kävin kaupassa ja ostin karkkia. Ne meni alas tosi nopeesti. Nyt istun koulussa enkä viitti mennä tonne vessaan oksentaa kun joku voi kuulla. Enkä mä kyllä pureskellukkaan kunnolla niin olis varmaan aika epämiellyttävä oksentaa. Miks mä taas ahmin? Saatana! Perkele! Vittuuuuh.... Pakko rankasta jotenkin.
Sain muuten tietää, että oon vasta kolmantena yksikköjonossa, eli en pääse vielä piiiitkään aikaan yksikköön. Menee vähintään kaks kuukautta. Luultavasti pitempäänkin, ellei ihmeitä tapahdu. Ja niitähän ei mulle tapahdu.
Mun jaksaminen on taas äärirajoilla. Elänköhän mä enää kauaa?
Voimia hirmusesti sulle pikkunen<3
VastaaPoistaTiiän millasta on kun haluis jutella jollekin ja puhua face to face mut ei saa mennä sitä tekemään. Älä lopeta uskomista ihmeisiin. ��
VastaaPoistaVoimia suurin määrin 💓 Älä luovuta! Tiedän, että yksikkö on sulke tärkeä ja suhun sattuu kun et pääse sinne. Itsekin koin sen osittain kodiksi ennen omia draamoja juttujani. Toivon että pääset sinne 😊💓 Edes hetken päästä ♡ Harmittaa myös että sua ei päästetä käymään siellä ja mut päästetään, mutta en pysty hyvin kun ahdistaa siellä olo ja joskus haluisin olla siellä. Nähdään vielä ja onneksi asutaan samalla paikkakunnalla! Kyllä elämä vielä antaa hyviäkin asioita ♡ ^w^
VastaaPoista