Mä oon hajoomassa taas

Kotilomat viä mua alaspäin koko ajan. Sattuu olla täällä. Liikaa muistoja. Ei ole tekemistä. Ahdistaa. Tarvittavia on liian vähän. En pysty menee edes nukkumaan. Haluun viiltää. Kotona en voi. Oikeesti pitäs keksiä ratkasu tähän asumiseen. Tuleekohan A maanantaina. Haluun puhua sille.

Mä oon vajoomassa taas syvemmälle. Mä tunnen sen. Mulla on ollut tää sama tunne ennen osastojaksoja. Pelottaa. En halua osastolle. Viime kerta oli tarpeeks kamala. Haluun päästä jo eteenpäin osastosta ja  niistä ihmisistä. Sattuu, jos joutuu palaamaan. Ihan liikaa kipua.

Mä tein jotain tyhmää eilen yksikössä. Ei mitään vaarallista tai hoitajille välittömästi kerrottavaa, mutta jotakin joka voi johtaa huonoihin asioihin. Mä tunnen, että se tulee johtamaan hyvinkin pahoihin asioihin. Mä tiesin mitä tein, mutta en voinut lopettaa. Enkä uskaltanut vielä kertoa hoitajille. Ainoo mikä vois pysäyttää tän lumipalloefektin olisi A:lle kertominen. Mä vaan en tiiä, että pystynkö mä siihen.

Nyt meen vetämään tarvittavia vähän reilummalla kädellä (ihan turvallisesti silti) ja meen kai nukkumaan...