Mä viiltelin eilen illalla. Olin viillellyt jo kotilomilla. Mä olin idiootti ja kerroin kuntoutumisyksikölle ja palaverissa päätettiin, että jouduin kotiin. Ei olis pitänyt kertoa. Ahdistaa ja sattuu. On ikävä A:ta. Voi olla, että pääsen takasin tai sitten en. Torstaina on lääkärin aika. Mä koitan puhuu sen ympäri, että se päästäis mut takasin yksikköön. Muuten tapan itteni. En jaksa enää tätä paskaa.
Iskä oli myös palaverissa. Kun me lähdettiin sietä ni se vaan huusi ja valitti mulle, että kuinka mun pitäs olla hiljaa ja "rauhottua". Okei en sitten näytä tunteitani jos siitä ragetaan. Iskä ajo kotiin jotain kamalaa kiertotietä ja mä pelkäsin, että se ajaa suutuspäissään päin rekkaa tai jotakin. Oon nyt kuitenkin kotona. Ja mua ahdistaa...
Toi on tosi paska systeemi, et joa oot rehellinen ja kerrot mitä on tapahtunu ni siit rankastaa. Tosa vaa pakotetaa siihen et täytyy pitää tunteit sisällä. Ei kuuluis todellakaan mennä noin. Oon tosi pahoillani sun puolesta. Yritä jooko painaa eteenpäin. Oot selvinny paljosta, selviit nytkin. Oot tosi vahva, mut älä näyttele et kaikki on hyvin jos ei oo. Kaikki tulee olemaan okei. Voimia ihanainen.
VastaaPoistaVoi ei, onpa paska tilanne jos ei oteta tosissaan rehellisyydestä:/
VastaaPoistaHirmusesti voimia, ethän kuole<3