Mulla menee edelleenkin yllättävän tasaisesti. Ei oo enää suuria nousuja tai laskuja ja mielialanvaihteluita vaan tasaista. Masennus on läsnä koko ajan, mutta ei minään lamaannuttavana. Saan pakolliset asiat hoidettua, mutta jos ei ole pakko tehdä mitään, niin luultavasti vain makaan sängyssä. Tää on edistystä noin kuukauden takaisesta, milloin en saanut mitään asioita hoidettua, kun vaan makasin sängyssä tai ahmin. Nyt sentään saan siivottua jne.
Terapiassa ollaan menty parin viikon aikana huimasti eteenpäin, tai ainakin musta tuntuu siltä. Mä oon yhä enemmän alkanut päästää irti ajatuksista ja toiveista, mitkä vetää mua alaspäin. Vaa'alla en oo käynyt ikuisuuteen, koska en halua. Oon myös alkanut ymmärtämään, etten koskaan saavuta ulkonäöllisiä tavotteitani ja oon yrittänyt alkaa hyväksymään nykysen olemukseni. Vihasta ollaan puhuttu paljon sekä itseä että perhettä kohtaan ja sekin on työn alla.
Tajusin aamulla seisoessani bussipysäkillä, että 99% varmuudella en palaa laihduttamaan vaan opettelen elämään. Mulla on pitkään ollut laihduttaminen "varasuunnitelmana", mutta nyt tiedän, ettei parantuminen onnistu jos laihdutus on kuvioissa. Mä oon päässyt jo ihan helvetin pitkälle itteni kanssa. Pitemmälle kun koskaan uskoin pääseväni. Vielä on pitkä matka, mutta en oo kääntymässä takasin syömishäiriöhelvettiin. Tiedän sen, koska jos nään laihuutta ihannoivia postauksia instassa, niin pidän niitä tyhminä, vaikka ennen olin niiden kanssa samaa mieltä.
Vähän tuntuu, että en osaa enää sanoittaa ajatuksiani ja siksi en kirjota tänne enää kovin usein. Yritän kyllä, mutta aina se ei onnistu. En halua kuitenkaan luopua kirjoittamisesta, koska tää on ollut jo pitkään mulle apukeino. Koitan yrittää saada ajatuksiani kasaan tulevia postauksia varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.