Viime postauksesta on reilu viikko, eikä ainakaan oo parempaan mennyt. Masennus on pahentunut koko ajan valitettavasti. Viime keskiviikosta lähtien on mennyt varsinkin huonommin. Sillon oli ystävänpäivä ja mä en oikein tykkää siitä päivästä. Ei mun ystävissä oo mitän vikaa todellakaan, mutta mulla on huonoja muistoja ystävänpäivistä enkä jaksa kattella parisuhdepostaustulvaa somessa koko päivää. Multa kun puuttuu se prinssi vieläkin.
Torstai oli myös aika rankka päivä, koska penkkarit. Mun ikäluokan penkkarit. Jos olisin mieleltäni ollut terve, mä olisin ollut siellä rekkalavalla heittelemässä karkkia. Aina kakarana ajattelin, että tuolla mäkin joskus heittelen namuja, mutta kuinkas kävikään. Muut kirjottaa ylioppilaaks ja mulla on peruskoulun päättötodistus ja elän kelan tuilla.
Perjantain Wanhat hiero suolaa haavoihin. Viime vuonna wanhat oli kuitenkin pahemmat, koska sillon tanssi mun ikäluokka, mutta kyllä tää nytkin kirveli. Prinsessapäivä jota mulla ei tuu koskaan olemaan.
Noitten päivien jälkeen en oo paljoakaan noussut sängynpohjalta. Piti siivota ja tehdä sitä sun tätä, mutta mä koomaan sen sijaan. Aivot pyörii lujaa ympäriinsä, mutta fyysisesti oon poikki. En oo edes nukkunut yhtä hyvin kuin ennen ja väsymys ei auta tätä kyllä ollenkaan. Mä oon jotenkin tosi toivoton tulevaisuuden suhteen enkä jaksa uskoa parempaan. Arkielämä on tällä hetkellä erittäin rankkaa ja harmaata ja tällälailla se tulee olemaan vielä ainakin pari kuukautta ennen mitään elämänmuutosvaihtoehtoja. Toimintakyky on pohjalukemissa ja keskittymiskyky sitäkin matalampana. Nypin myös päänahkaani enemmän kuin tavallisesti, kiitos nousseen masennustoivottomuuden. Enkä edes huomaa, jos alan nyppimään. En nauti. Mulle on myös tullut pään ja niskan pakkoliikkeitä tai jotain tic-oireitten tyyppisiä juttuja, jossa vaan taivutan päätäni nopeesti taakse ja jännitän niskalihaksia. Se näyttää erittäin tyhmältä, mutta en voi sille mitään. Oon huomannut, että jos mua vituttaa erityisen paljon, niin noita pakkoliikkeitä tulee enemmän. Kukaan asumisyksikön hoitajista ei oo vielä kommentoinut mun niskapäävammailuja, mutta mun varmaan kannattais kertoa niille, että liikkeet häirittee mua. En mä kyllä tiedä, että voiko tälle asialle tehdä kukaan mitään.
Onneks sentään huomenna on terapia.
En tiedä oonko oikea ihminen sanomaan tätä sulle, mutta toivon että sun olo helpottaa <3
VastaaPoistaVoimia ihana, oot usein mielessä, vaikka ei olekkaan tullut pidettyä yhteyttä. ❤️ (Etkä muuten oo ainoo, ketä penkkarit ja wanhat rasittaa. Mullakin olis ollu tänä vuonna wanhat, jos en olis sairastunut.)
VastaaPoistaMuakin harmitti ja mieliala oli aika matalalla vanhojen ja penkkareiden aikaan... Puhumattakaan ystävänpäivästä :/ Voi ku oliski niitä ystäviä, ees yks jolle vois puhuu kaikesta, mutta ei... No, kuka nyt mun kaveri haluiskaan olla (<oon ton ajattelutavan ja negatiivisuuden vanki).
VastaaPoistaYmmärrän äärimmäisen hyvin tuon Wanhojen ja penkkareiden tuoman ahdistuksen.
VastaaPoistaItse myös nuorempana ajattelin, että "ei vitsi joskus oon noin iso ja elämässä kaikki kunnossa ja pääsen tekemään tollasia siistejä juttuja".
Penkkarit oli pahin. Olin syrjäytynyt porukasta ja sain juuri ja juuri luvan rehtorilta osallistua päivään ja laiva-risteilyyn, mutta olin niin ulkopuolinen ja masentunut. Surullinen ja pettynyt itseeni ja siihen, että miksen pysty parempaan. Ajatuksissa vain, että olen varmasti niin huono ja epäonnistunut ihminen, ettei minun kuulukaan saada parempaa.
Kuitenkin; ne on vain päiviä muiden joukossa, eikä ne tee susta yhtään sen huonompaa, tai vähempiarvoista immiäistä. Olet ihana ihminen ja olen seurannut sua jo pitkään.
Kaikkia tsemppejä sulle <3